Kaikki kirjoittajan jarppi artikkelit

KAIKKI MUU ON PASKAA, PAITSI KUSI

Lauantai-illan ratoksi oli Campon areenalle saapunut runsaslukuinen fanijoukko kannustamaan omiaan ja Lollillakin oli yksi. Nimiä ei mainita, mutta alan harrastajat tuntevat herran ASA.

 

Ensiksi haluan heittää kiitoksen rippeet Jipolle, Oskulle ja TUOMAREILLE.

Allekirjoittaneen tunteisiin iski pahasti puolueellisesti piipertäneet refeererit… Olkoonkin että alkusysäysksen ja herneen tunkemiseen sieraimen perukoille näille piipareille hoiti Lollin kuumaakin kuumempi MADi Max..  Eikä siinä kaikki, niinku Simo huusi vaatehuoneelta.. jäähyjä otettiin taas laajalla rintamalla.. osa selviä ja osa ei niinkään. Allekirjoittaneen istuessa poksissa ainoa mieltä sekunniksi ylentänyt hetki oli toimitsija, joka yhtyi näkemäämme. Selväksi tuli että Lolli on haaste ja vittumainen tuomereille..;)

 

Ensimmäinen ottelu:

Oli täysin tiedossa millä tyylillä ja aseilla HOHI olisi peliin tulossa. Jälleen kerran ennalta suunniteltu pelin avaus ja nopean pelin lainalaisuudet tahtoivat unohtua Lollin pelaajilta.. Vastustajan pyrkiessä lähinnä viiden miehen boxaukseen omassa päässään, oli Lolli ihmeissään ja lääkkeitä maalin tekoon ei tuntunut millään löytyvän. Perusduuni kantoi hedelmää kuitenkin ajassa 8:29 kun Ville *Droidi* Lehterä pääsi hujauttamaan Teemu *Flash Jr* Trastin passista 0-1 johdon Lollille.

Pelin sekavuus jatkui kuitenkin saman tyylisenä vaikka satunnaisia paikkoja välillä siunaantui… Pari miinuuttia eka maalin jälkeen Lollin puolustajan oikea-aikainen suonenveto vapautti laidalta Aki *tanssii susien kanssa* Wulffin ja Akin oivallus että maalin edestä tonttikauppoja hieronut köyhän miehen Jere Lehtinen oli ilman välittäjää, joten pallo Jarpille tällä kertaa tontti oli sen verran iso, että aikaa oli jopa pieneen pallon asetteluun ennen sen sijoittamista maalin kattoon.

Tästä homma vaikeutui ja vastustajan veskan loisto-otteet pitivät pelin kohtuu tiukkana. Toisessa erässä nähtiin vain yksi osuma ja sen teki vastustaja. 1-2 tilanteesta kolmanteen erää ja Lolli vei kyllä peliä, mutta lisämaaleja saatiin odottaa aina 35 ja 36 minuutille, jossa Lolli iski pari lisää…. Vastustaja kavensi vielä erän lopulla tilanteen 2-4 ja näihin numeroihin ottelu myös päättyi.

Leijonat ja Lampaat

Osku Leijona

Lolli Leijona lamaapaan asussa.

Veikkaajan arvio oli yli-odotettu!!

 

Toinen ottelu:

Tästä ottelusta oli ennakko tietojen ja skauttausten mukaan tulossa totaalisen erinlainen, kuin eka matsista. Ja tällä kertaa veikkaajan arvio osui 100% oikein, jopa loppu tulosta myöten.  Ottelussa nähtiin hienoja maaleja, joista osassa oli enemmän onnea, kuin ymmärrystä.

Maalinteko on aina kiinni siitä, että pallo saadaan maalille päin. Tämän pelin ensimmäinen erikoisuus nähtiin, kun massakaudelta palannut Jari-Pekka *Jippii* Laitinen laukoi puolesta kentästä pomppivan reikäpallon…….. ja huom: MAAAAAALIA kohti… ja sehän upposi: ajassa 00:26.

Tiedossahan oli, että vastustajan jalka on yhtä kevyt kuin meidän HELIUM paita, joten kavennusmaali odotti tulemistaan jo aika pian ja sehän tuli…. ajassa 5:31. Vastustaja paineli myös johtoon ajassa 6:16, joten tälle päivälle ensi kertaa Lolli oli takaa-ajajana. Pelikellon pysähtyessä aikaan 6:37 oli Lollin vuoro nousta tasoihin ja tämä ylivoimalla. Lolli painoi vielä toisen erän lopulla johtoon 2-3 ehdottomasti tämä syksyn yhdellä hienoimmista maaleista, kun Jari * Manne* Manninen pisti omista längeistä mailan taakse ja nosti pelivälineen maalin kattoon.

Tässä ottelussa nähtiin, että ilman suunnitelmaa sinkoilevat lollilaiset, eivät pysty täysin pitämään peliään kasassa, kun pakka leviää(henk kohtaisesti myös). Lollin mentyä johtoon 2-4, alkoi vastustaja panostaa enemmän nopeampiin vastahyökkäyksiin ja lollin pakkien painostukseen… tämä tuotti vastustajalle toivottua tulosta, sillä aikaan 34:40 onnistui vastustaja kaventamaan pelin 3-4.

Loppu oli pelkkää selviytymistä ja eihän se tahtonut millään toimia. Tiukan, maalinedustilanteen seurauksena Lollipupetit löysivät itsensä jälleen alivoimalta ja tällä kertaa se maksoi hintaa… peli 4-4.

Lolli antoi vielä yhden yv sauman vastustajalle hoitaa peli kotiin, mutta Osku ja Lollin muuta sählääjät saivat sen verran kasettia kasaan, ettei lisä-osumia tosiaankaan nähty.

Leijona: Osku ja Manni (Jippo olisi ollut Leijona, mutta jäähy lopussa maksoi maalin, joten Jippo saa tulla lampaiden joukkoon…. ja meitähän riittää..;)

SUPER lampaat *jäähyt ja joukkueen sovittujen kuvioiden hylkääminen*

Veikkaaja kotiutti 4-4 oikein

Tuloksia:

 

Voitto 2-4

Kimi 1+1, Ville 1+0, Jarppi 1+0, Max 1+0,

Teme 0+1, Aki 0+1,  Jippo 0+1

 

Tasuri 4-4

Manni 2+0, Aki 0+2, jippo 1+0, Jamo 1+0, Kimi 0+1, Nilo 0+1

 

Tiistaina jatkuu kuvioiden hionta treeneissä.

 

 

 

 

 

OTTELUENNAKKOA

Campossa pelataan 4 d toinen turnaus la 20.10.18

 

Ensimmäisen turnauksen kohokohdat on nyt syytä laittaa viimeistään tässä vaiheessa sivuun ja alkaa keskittymään huomiseen koitokseen.

Pelien aikatalutuksen suhteen tämän pitäisi sopia Lollin unirytmiin huomattavasti paremmin, kuin aamuiset koitokset.

 

Ensimmäiseen peliin vastaan astelee HoHI. HoHista allekirjoittaneella ei ole tarkempaa tietoa, mutta sivusta ottelua Tiikereitä vastaan seuraanneena voisin todeta, että joukkueessa alkaa olla saman kaliiberin ukkoja, kuin meilläkin Ikää en tiedä, mutta ei taida olla eilisen Teeren poikia kaikki… Uskon pelin olevan jokseenkin fyysinen. Selkeitä kuvioita HoHilla näytti myös löytyvän, joten siihen lääkkeenä pitäisi toimia yhtenäinen puolustus ja hyvä liike.

Veikkaajan arvio: HoHi 2,3 – LoL 6,7

 

Toinen peli:

Tässä pelissä kapteenisto uskoo liikkeen määrän nousevan edelliseen verrattuna ja se asettanee pelin temmon huomattavasti korkeammalle. LoLlin kesätreenien keskittyminen pelkästään koukistajalihaksen toimivuuteen olut-tuoppien nostelussa  ja pakaralihasten istumiskestävyyteen kesäterdeillä.. ei ole omiaan tämmöiseen vauhdin lisäykseen. Onneksi kelit ovat kylmenneet ja terassit ovat pääasiassa kiinni, joten hiukan on toivoa, että jalka nousee myös Lollin ukoilla.

Tiikerit aloittivatkin kautensa juurikin HoHia vastaan ja paremmalla  viimeistelyllä HoHi olisi vienyt pelin tiukemmaksi. Silti uskon että joukkueena mennään ja tämäkin peli  tulee Lollin pistetiliä kartuittamaan ainakin yhdellä POJOLLA.

 

Veikkaajan arvio: Tiikerti 3,4 – Lolli 4,5

 

Adjöö ja rollenrokkerit

 

Kauden 2018-2019 avausturnaus

Kesän aikana uudistunut LOLLI avasi nelosdirren pelit THT centterissä 6.10.

Aamupelin ollessa klo 11:00 herätti se pientä sekoilua lollin pelaajissa. Yksi oli lähdössä Campoon pelaamaan ja toinen kävi hakemassa melkein Lohjalta asti vauhtia.

Lauantain aamupeliin saatiin kuitenkin riittävästi pelaajia, jotta pystyttiin hakemaan tuloksellista peliä. Lollin tämän syksyn treenivuoro on selvästi auttanut kauteen lähtemiseen pelillisesti.

Eka peli LOL vs Karvakädet

Pelin alku oli pientä hermoilua ja ketjujen koostumukset hakivat vielä yhteisiä säveliään. Peliin lähdettiin kolmella laitaparilla (Max/Teme, Jake/Jamo ja Jarppi/Aki), kahdella sentterillä (Kimi/Manni) ja kolmella puolustajalla (Nilo/Ville ja Kai).

Maalinteon aloitti Lolli ajassa 6:22, kun täsmähankinta mr flinstone (jamo) räppäsi pallon pörsän perukoille. Tämän jälkeen hermoilu konkretisoitui, niin että otettiin tyhmiä jäähyjä, jonka seurauksena vastustaja iski kolme maalia… tosin vain yksi virallinen YV maali heille. Vastustajan kolmannen maalin jälkeen, viime kauden ykkössentteri Kimi päätti nostaa hiukan suoritustasoaan ja pamautti lollille tärkeän kavennusmaalin vain 5 sekunttia myöhemmin.

Kimin päästyä vauhtiin, toi hän myös lollin tasoihin vielä toisen erän lopulle. Pelaamisen makuun päässyt Lolli alkoi olla vauhdissa ja kolmannessa erässä ajassa 35:46 Mr Flinstone pisti lollin jälleen johtoon. Pelin tiukkuus alkoi näkyä selvänä lämpötilan nousuna ja taistelupareja alkoi kentällä muodostua sinne ja tänne.. suurin tilanne puhutti pitkään pelin jälkeen ja siinä isointa roolia näytteli toinen uusi hankinta MMA ottelija Mad Max..

Madi hommaattin lolliin suojelijaksi ja tätä kenttäpoliisin virkaa Max hoiti hienosti ottamalla 5+20 erän loppupuolella tiputettuaan Steven Siegal tyyppisellä kämmenlitsarilla vastustajan maalivahti kenttään ottamaan lukua..

Vitosen aikana ei vastustaja saanut kuin pari laukausta kohti maalia ja nekin Osku pääsi helposti torjumaan. Viimeinen niiti oli Mr Flinstonen käsialaa, kun herra paineli koko kentän läpi ja tuikkasi pallon yläpörsään Akin juostessa perässä ja huutaen menemenemene..

 

Jamolle hattu ja Kimille pari byyriä

hyvä ja nousujohteinen peli. ainoa miinus oli 31 minuuttia jäähyjä.

 

Lolli vs Sipa

Toiseen peliin päästiin samalla kokoonpanolla sillä Mad Maxin punainen kortti ei estänyt pelaamasta toisessa pelissä sittenkään.

Lolli  aloitti eka erän puolivälin jälkeen maalinteon ja paineli 3-0 johdossa erätauolle. Peli oli erittäin hyvän näköistä ja kontrolloitua. Jos oli eka erä hyvää suorittamista, niin toinen erä oli teurastusta..

Lollin joukkue päätti kokeilla miten hyvin nitroilla varustettu tiimi oikeen pystyykään pelaamaan ja iski kaasun lattiasta läpi. Ajassa 16:24, 17:39, 17:57, 19:24, 21:01 ja 29:57 lolli painoi 6 häkkiä lisää.

Kolmas erä ei enää lisämaaleja lollille tuonut, mutta paikkoja niihin olisi kyllä ollut… paras isku kyky jäi varmaan sinne toieselle eräatauolle, mutta peli itsessään oli koko ajan hallussa muutamaa kauneusvirhettä lukuunottamatta.

Vastustajan onnistuessa 3 kertaa ottelussa päättyi peli 9-3 Lollin voittoon.

HUOMIOITAVAA on että onnistumisia tuli kaikille pelaajille, niin pisteiden kun suoritusten valossa.

Tästä on hyvä jatkaa

Rajacuppi 2018

Kapun kulmassa

Ensiksi haluan sanoa isot kiitokset joukkueen jätkille ja kannustajille.

LoLlin rajacuppitiimi oli tänä vuonna hiukan miehityksestä vajaa…. Moniko arvasi pari kuukautta sitten, että kun cuppiin ilmoittauduttiin, että olemme paikalla 9+1 miehistöllä. Joukkueen viimehetken muutokset pitivät sisällään.. Amsterdamin punaisia valoja.. Turkin golfkenttiä, jotain ulkomaanmatkaa.. ja yhden perseleikkauksen.

 

Näillä lähtökohdilla suuntasimme katseet 22.9 aamulla Rajakylän usvaiseen säbäcentruumiin. Peleihin päästiin siis 9+1 miehistöllä.

 

Ahkerimmat olivat skautanneet sen, että vastassa oli kolme kolmosdirren joukkuetta. Ensimäinen peli näytti jo suuntaa, että tulee hikinen lauantai.. Vastustajan viedessä pelin tempoa tasolle, jota onneksi olimme päässeet treeneissä harjoittelemaan, niin muodon pysyessä kasassaan ei vastustaja herkutellut monella maalilla.. Lolli aloittikin maalinteon, mutta iloa ei montaa minuuttia kestänyt… Ensimmäinen erä 1-1. Toisessa erässä rosterin kapeus alkoi näkyä askeleen lyhentyessä ja ajatuskatkoksissa.. näistä.. kolmella liigatason pelaajalla vahvistunut vastustaja rankaisi kahdesti… ottelun päättyessä 1-3.

 

Toiseen matsiin menetimme yhden pelaajan jo tauolla, mutta 8 ukon voimilla asteltiin Mänkyä vastaan… jolla myös oli heittää kolme kenttää rummuttamaan Lollin päätyä.. Hintaa maksettiin eka erän lopulla kun vastustaja rikkoi kuparisen. Lolli taiteili kuitenkin vielä saman erän loppuun tasoituksen. Toisen erän alku oli murheellinen.. Niko Hapsu Haapiasen loukuttua polvensa ja siirryttyä katsomon puolelle.. jatkoi Lolli 7 miehen voimin peliä… hyvä puolustuspeli oli tuoda Lollille pisteen, mutta 4 sekunttia ennen pelin päättymistä sai Mänky painettua 2-1 maalin ja niihin numeroihin ottelu päättyi.

 

Viimeinen matsi.. tähän peliin Lolli lähti 7:llä pelaajalla. Taktiikkana oli noppaviis_suppea_ilman liikettä.. Varmasti tylsän näköinen puolustuspeli kuitenkin toimi ja vastustaja ei kovasta prässistä huolimatta päässyt kunnon paikoille. Ylivoimalla johtoon… Hiukan sekasortoisen näköinen ylivoima varmaan sekoitti vastustajan asetelmia, jonka Teemu T pääsi hyödyntämään. 1-0 asetelmissa paineltiin pitkällle toista erää, kunnes Lollin urheasti vaeltanut biisonilauma joutui antautumaan vastustajan tasoitusmaalille.

Vastustajan huomatessa että Lollin tankki oli totaalisen tyhjä, päättivät he laittaa vielä kerran kovaa painetta lollin pakistoon joka hienosti oli pelannut koko pelin ilman vaihtoakaan.. Tämä oli vastustajan virhe.. pallo parilla syötöllä vastustajan maalilla seisoneelle hyökkääjälle, jolla oli helppo työ lakaista pallo maaliin… Lollille voitto viimeisessä 2-1

 

lampaita ei juuri ole jaettavaksin, mutta kapun silmissä leijonia oli joukkueellinen.. maaleja tuli ja meni, mutta tästä on hyvä jatkaa kautta kohden.

jarppi 2+1

teme 1+1

nilo 1+1

 

t. J

Managerointia ja kuvioita

Nonniin ja hyvää kesää

Edellisen kauden fiilistelyt on nyt ohi. Kesäsarjakin on polkaistu käyntiin, mutta LOLlin pelaajat sinkoilevat vielä kesälaitumilla tovin. Onneksi aikaa löytyy välillä tuonne reikäpallokuviohin ja seuraavaa kesäsarjapeliä voi seurata LIVENÄ Myllypuro AC:ssä ke 6.6. klo 19:00.

Sen verran on katseet suunnattu tulevaan kauteen, että kesäsarjalla on pien kehittävä rooli jo niitä karkeloita ajatellen.

 

Uusia rekrytointeja on tehty, joten tervetuloa Rock`n & LOLLII´N:

Jarkko Nilosaari SBS Blues/HIFK

(huippu puolustaja jolla on elsatinen kroppa ja liitävä askel, sekä jousipyssymäinen veto)

Niko Haapiainen SBS Blues/HIFK

(köyhän miehen Ville Räkkis Räkköläinen. Niko on pieni, mutta nopea ja laukausvoimaa löytyy tältä putkijermulta enemmän kuin laki sallii)

Jari Manninen GrIFK

(Jari tuo sentteriosastolle vihdoinkin lisää leveyttä ja sen mukana taitoa ja nopeutta. Jari omaa erittäin hyvän pelikäsityksen ja mies kykenee haastamaan juoksullaan molemmat trastit parhaana päivänä..;))

Jarmo Suvanto Asku

(Mr Flinstone, liike on loppu, mutta ne kädet.. seuratkaa tätä sniperia kesällä… voitte oppia maalinteosta jotain.)

muuan nro”10” (nimi julkaistaan loppukesän aikana)

(tämä pelaaja tuo joukkueeseen johtajuutta sellaisella kärryllä, että ei se mahdu edes AC myllypuron pääovista sisään. Pelaaja, jolle olisi isommisakin valoissa kysyntää tänäkin päivänä. Lolli löi pöytään tarjouksen, josta ei vaan voi kieltäytyä..;))

Tuomas Korhonen (peluuttaja ja valkun rooli)

(Vuosia liigaa ja dirrejä kahlannut ammattilainen. Tuomas ottaa haasteen vastaan ja tarjoaa Lollin vanhoille ja uusille ketuille neuvoja kesän peleissä ja talven treeneissä…)

Lisäksi toivotan TERVETULOA kesäsarjan ja ikiksen uusille pelaajille

 

Hyvää kesää, niin uusille kuin vanhoille pelaajille.

 

t. Jarppi