LoL 6-6 Red Stars

Takaisin

Divari jatkui itsenäisyyspäivänä Campo Sportissa. Valitettavasti Linnan Juhliin Haapajärven Pesäkiiloista ei päässyt tämän vuoksi paikalle, kuin Pesäkiilojen puheenjohtaja. Kuuleman mukaan seuran entiset jäsenet pitivät omaa juhlaa toisaalla medialta piilossa.

Turnauksen ennakkoasetelmissa kohdattiin ns. saman korin joukkueita, joten pisteitä olisi raavittava hinnalla millä hyvänsä. Pahoja haasteita aiheutti kuitenkin toistamiseen Oskun poissaolo ja uusimman vahvistuksen Timo Kangastien VetsJet-elämä toisella puolella maapalloa. Onneksi saimme jälleen Ändyn ekaan peliin torjumaan. Lisäksi poissaolijoina pitkäaikaistoipilas Simo Lapio ja flunssaa potevat Miqu ja Kinde.

Otteluun lähdettiin kolmella hyökkäysviisikolla, kolmella pakkiparilla ja kahdella sentterillä. Red Stars oli saapunut paikalle kahdella viisikolla.

Ottelu sai karmaisevan alun, kun vastustaja meni 3-0 johtoon kymmenessä minuutissa. Onneksi erän lopulla saatiin kavennus aikaiseksi ja lähtö toiseen erään parin maalin takaa-ajoasemista.

Peli eteni toisessa erässä tasaisissa merkeisssä, molemmilla joukkueilla oli omat etsikkoaikansa, mutta veskarit hoitivat molemmissa päissä lukuisia game savereita. Ajassa 25:21 Lolli onnistuu kaventamaan ottelun 2-3 ja peli syttymässä täysin uudelleen. Kunnes jälleen kerran maalin jälkeinen vaihto kostaantuu ja omassa päässä soi samantien. No onneksi vastustaja uinuu samalla tavalla ja lähes heti perään kavennus tilanteeseen 3-4.

Kolmannen erän alkupuolella Red Stars menee jälleen parin maalin johtoon, mutta Lolli onnistuu jälleen nopeasti kaventamaan tilanteen 4-5. Ajassa 41:48 aikalisä ja tiivistys kahteen kentälliseen.

Tämän jälkeen nähtiin LoL-historian yksi hienoimmista nousuista! Raivoisan takaa-ajon meinaa aluksi katkaista vastustajan tekemä 4-6 tyhjiin, mutta Lolli taistelee! Viimeisen puolen minuutin aikana Lolli hakkaa väkisin kaksi pikamaalia! Ottelun päätteeksi taululla 6-6 lukemat ja fiilikset mahtavat!

Valitettavasti kaksi voitettua erääkään ei riittänyt ottelun voittamiseen. Erot ovat kuitenkin suhteellisen pieniä joukkueiden välillä ja mikäli fokus ei ole oikeissa asioissa koko ajan, niin verkko heiluu armottomasti omassa tai vastustajan päässä. Ottelun tapahtumiin nähden tasapeli oli oikeutettu lopputulos molemmille joukkueille.

1. erä 1-3

05:32 0-1, 09:08 0-2, 09:31 0-3, 14:00 1-3 ( A. Torkkola, Masalin)

2. erä 2-1

25:21 2-3 (Masalin, Miettinen), 25:44 2-4, 26:30 3-4 (A. Torkkola, Masalin)

3. erä 3-2

35:51 3-5, 37:27 4-5 (Masalin, – ), 43:55  4-6 TM, 44:26 5-6 IM (T. Torkkola, A. Torkkola), 44:59 6-6 IM (A. Torkkola, T. Torkkola)

Tähdet

*** A. Torkkola

** Masalin

* Sairanen

Ottelun tilastot: Pisteet, +/- ja jäähyt

A. Torkkola 3+1 / +5

Masalin 2+2 / +2

Sassi 0+0 / +3

T. Torkkola 1+1 / 0

Häkkinen 0+0 / -2

Miettinen 0+1 / -1

Leppänen 0+0 / -3

Lehterä 0+0 / -3

Sohlberg 0+0 / 0

Laitinen 0+0 / +3

Trast 0+0 / +1

Jokinen 0+0 / +3

Aaltonen 0+0 / -4

Pärkkä 0+0 / -4