harj.ott. Bruins Blues (4div.) 8-6 LOL

Liikuntamyllyssä kohdattiin viime kauden nelosdivarin kärkijoukkueisiin lukeutunut Helsinki Bruins. Tälle kaudelle joukkue on fuusioitunut Bluesin kanssa. Kendonimi velvoittaa tietyille perinteille, mutta vastassa oli kuitenkin täysiverinen salibandyjoukkue.

Lolli sai ensimmäistä kertaa tämän kauden treenipeleihin omilla ukoilla varustetun kahden kentän rosterin. Oskun poissaollessa maalilla teki ensidebyytin joukkueemme kakkosveskari Tihtis. Toimitukseen oli otettu yhteyttä vinkkipalkkion toivossa ja kerrottu, että Tihtiksen maalivahtitreenit on tehty ainoastaan soppakauha kädessä. Lisäksi pakkikalustoa uupui, joten telaketjuosaston Kinde ja Idän Helmi Ville olivat saaneet komennuksen siivoushommiin alakertaan. Paikalle oli saatu vihdoinkin pullorahojen avustuksellla Nurmijärven korpimetsien omapoika Wäinö. Olihan Wäinö perustellut poissaolojaan toimitukselle, että uusi Torspo pitää saada ennen kuin kehiin voi palata mättämään pojoja.

Liekö viikonlopun riennot painaneet vielä molempien joukkueiden jaloissa, koska ottelun alku vaikutti enemmänkin Itä-Helsingin kävelemaaliin-kävelykisalta. Ensimmäinen erä meni kuitenkin 0-3 Lollin hyväksi.

Toisessa erässä yleensä diiseli lämpenee, mutta erä oli sysimusta Lollille. Vastustaja teki helpohkoja maaleja huonon viisikkopelaamisen johdosta. Ettei vaan ensimmäisellä erätauolla lollilaisten mieliin olisi hiipinyt ajatus helposta voitosta? Kieltämättä vastustajakin paransi otteitaan. Toinen erä meni vastustajalle 4-1.

Kolmannessa erässä lollilaisten puhti alkoi hiipumaan ja samat haasteet jatkuivat viisikkopelaamisessa. Bruins Blues käänsi pelin vastuttomasti ja ansaitusti itselleen. Loppuun saatiin pientä kaunistelua lukemien osalta, mutta kunnon kliimaksivääntö jäi näkemättä. Vastustajan osalta on nostettava Tiitinen (3+2) ja Lindberg (2+4), jotka kyllä kyykyttivät Lollia.

Ilahduttavaa pelissä oli laajalla rintamalla onnistumiset pisteiden valossa ja huonolle jengille ei hävitty. Neljän yhteisen pelatun pelin jälkeen voidaan antaa kiitettävä arvosana itsellemme. Matkaa jatketaan palapeliä kasaten.

Ottelun tilastot:

Muhonen 1+2 / 2min, Nieminen 1+1, Trast T. 1+0, Nousiainen 1+0, Sohlberg 1+0, Laitinen 1+0, Jussila 0+1, Lammi 0+1, Tihtonen 0+1