Kausi käyntiin…

Go corouna time

 

Kausi 20-21 on juuri päästy polkaisemaan käyntiin ja joukkue on saatu nivottua kasaan.

Viimekausi päättyi hiukan ennen aikojaan, mutta sarjapaikka oli jo aika stabiili LOLLILLA, joten viimeisen turnauksen peruuntuminen ei juuri vaikuttanut joukkueen sijoitukseen.. jäimme 4d keskikastiin.

 

Tulevalle kaudelle kokoonpanoon tuli vain pieniä muutoksia, Tuomaksen jättäessä joukkueen divaripelit pois.. Tuomas jatkaa mukana arena- ja treenipeleillä. Tuomaksen jättämää aukkoa puolustukseen, ei ihan saada täytettyä, mutta korvataan se maalintekovoimalla.

 

PELAAJAESITTELYSSÄ:

Teemu Lehtimäki 22v,

Teemusta LOLLI saa lisää käsiä hyökkäyspäähän, sillä Teemu on salibändykenttien Slatan, jolla ei turhaan ranteet pyöri ja hyökkäykset päättyvät laukaukseen. Teemun varastoon kuuluvat kovan laukauksen lisäksi näyttävät kynäilyt, joista varmasti päästään kauden aikana nauttimaan katsojienkin toimesta.

TEEMU on Tapanilan Erän menestyneen 98-ikäluokan  kasvatti. Sieltä tie vei Tikkurilan Tiikereihin, josta siirtyi heti B-junnukausien jälkeen HIFK:n miesten kakkosjoukkueeseen 4-divisioonaan. Armeijavuosi kului EräViikinkien A 1-Divarijoukkueessa ja Teemu siirtyi sieltä kaudelle 2018-2019 miesten 2-divariin KGB Agents joukkueeseen. Työkuviot ovat häirinneet pelaamista ja jättäneet viimeiset kaudet torsoksi. Nyt opiskelujen ohella on mahdollisuus palata täysillä takaisin pelikentille.

 

Kova haastaja sisäisen maalipökleen viejäksi

 

Julius Simonaho 22v,

Julius on LOLLIN nuoriso-osaston naaraus. Eikä ollenkaan huono hankinta olekkaan.. tästä vaaleatukkaisesta sentteristä pääsee lehtereillä notkuvien teinityttöjen lisäksi nauttimaan muutkin lollilaiset, sillä maaliverkon pöllytys on Juliukselle rutiinia.. Keveillä jaloilla ja liikkuvilla käsillä on selvästi ollut joukkueelle herättävä vaikutus. Tämän sentterin rinnalla pitää olla valmiina toimimaan.  Julius on kovasti ollut viemässä joukkueen ykkössentterin titteliä heti itselleen. KIMI ja MIKA heads up.

Juliuksen tie  LOLLIIN on kulkenut SB-Pron, Tiikereiden A-poikien SM ja FC Tuusulan 3D kautta.  Juliuksella on myös intti takana, joten isompia häiriötekjöitä ei ole kiikarissa.

Julius on toinen kova haastaja maalipörsän voittajaksi.

 

RajaCup 2020

 

19.9. iltapäivästä Rajakylässä tapahtuu.. LoL lähtee jo totuttuun tapaan kauden aloittavaan turnaukseen ja mikä mukavaa, niin rosterista 90% on mukana.

Pelillisesti joukkueen kunnosta ei ole ihan tarkkaa tietoa, mutta tämä selvinnee kuluvan viikonlopun aikana.

 

ROSTERI 20-21

G Oskari Luotamo

F Jarno Nousiainen, Jarkko Nilosaari, Jarkko Jussila, Jeter Nieminen, Julius Simonaho, Kim Virtanen, Mika Lehtimäki, Teemu Lehtimäki, Teemu Trast, Niko Haapiainen

D Kai Trast, Mikko Sholberg, Tommi Aaltonen, Ville Lehterä, Teemu Voutilainen

 

-Ei taidolla vaan tuurilla-

 

GM Jarppi