Turnauspelit kolme ja neljä

15.10.1016 Vastuuvuoro turnauspelit kolme ja neljä. Pelit oli Ruskeasuon NHL- kaukalossa, jossa tila ja aika on vähissä. Migu oli saanut koko turnauksen ajaksi toimitsijat järjestettyä peleihin ja LOL:in pelaajat pystyivät keskittymään olennaiseen. Kuitenkin jotain merkillistä peleissä tapahtui, kun 10 ensimmäistä maalia vastustajat teki meidän verkkoon. Ensimmäiseen peliin saatiin kaksi kenttää kokoonpanoon ja Juha debytoi LOL.in joukkueessa . Peli alkoi tasaisesti ja parhaat paikat sai LOL luotua lähinnä yksinkertaisen pelitaktiikan mukaan. Vetoja saatiin ja maskimiehenä hääri Petri, jolla nyt ei ollut tuuri suosiollinen maalin merkiksi. YV päästiin myös kokeilemaan ja molemmilla kentillä yritystä riitti ja tälläkin kertaa tolppa pelasti vastustajan. Niin se monesti mene, kun et maalia tee vastustaja rankaisee. Ote siirtyi FCK:lle ja nakuttivat jokaiseen erään pari maalia. Pelin viimeisen maalin teki LOL tämä olikin sitten urheiluruutuun kelpaava maali. Vesku syötti Pasin oikealta kaistaleelta läpiajoon ja maalivahti lähti vastaan, jolloin Frisbee mestari ”suupasi” pallon veskan maaliin. Lopussa vielä Tommo otti Nelson painiotteen vastustajasta ja tuomarikokouksen jälkeen tuomioksi julistettiin rangaistuslaukaus. Näätä ei lähtenyt maalissa tekemään aloitetta ja torjui vastustajan laukaisun.

Toiseen peliin tuli pieniä muutoksia ja tällä kertaa mukana oli 11 kenttäpelaajaa. Vastustajana oli SBK, joka oli voittanut ensimmäisen pelinsä HIFK- White vastaan. Alku taas näytti ettei meillä ole mitään hätää tässä pelissä, mutta avausmaali jäi taas tekemättä. Capitano oli itsensä laittanut sentteriksi, jolla paikalla ei ole varmaan ikinä pelannutkaan. No vastustajan ensimmäinen maali meni C piikkiin, kun merkkaus oli pettänyt. Toisessa erässä sitten kasetti petti LOL:lla ja otettiin 3x 2min. sekä huudeltiin toisille. Tulostaululla oli 0-4 numerot ja vastustaja nauroi meidän kiukuttelulle. Viimeisen erän viesti oli kasvojen pesu häpeästä eikä tuloksella ollut väliä. Niin se vaan menee, kun luotetaan ja kannustetaan tulee tulokset kaupan päälle. Kaikille kentille tuli onnistumisia ja uusia pelaajia saatiin LOL:in maalintekijähistoriaan Juhan sekä Teemun toimesta. 4min. 23 s meni neljän maalin tekemiseen ja peli päättyi historialliseen tasapeliin (viime vuonna ei yhtään tasuria). Vaikka sijoitus on toiseksi viimeinen oli piste arvokas saada tasaisessa sarjassa.

Kausi avattu voitolla ja tappiolla!

LoL aloitti kauden, ottamalla avausottelussa voiton Reapers crewsta selvin 6-1 lukemin. 

LoL muuttui täksi kaudeksi todella paljon. Uusia pelaajia tulvi ovista ja ikkunoista kun joukkue aloitti nuorennusleikkauksen, samalla vanhoja pelaajia pistettiin pihalle ihan urakalla. Ensimmäinen ottelu kulki uusista pelaajista huolimatta LoLlin tekemän käsikirjoituksen mukaan. Pallo liikkui, miehet/pojat ei.

Uusista pelaajista Jeter ”Wäinö” Nieminen iski heti uransa ensimmäisessä ottelussa LoLlin paidassa hattutempun. Ottelun komeimmasta maalista vastasi kuitenkin joukkueen tähtipelaaja Pasi ”viihdevastaava” Miettinen ohjaamalla pallon vastustajan maaliin huomaamatta koko palloa pelin aikana.

Mainitsemisen arvoista oli myös joukkueen toisen uuden pelaajan ja ikinuoren Jukka ”Sepe” Seppäsen ensimmäinen tehopiste LoL paidassa. Sepe pääsi ampumaan aivan vapaasti hirvittävän tykin, mutta ”joukkuetoveri” Vesa ”Wesku” Sassi pisti mailansa väliin ja pallo kohosi lähes katon kautta maalin takanurkkaan.

Toisessa kamppailussa vastaan asettui HIFK/white joka otti pisteet tylyin 1-4 lukemin. Tuosta ottelusta ei tarvi sen enempää puhua.

#17 Viihdevastaava

 

Kauden avaus

2.10. lähtee kausi käyntiin ja kestää 1.4. asti + mahdolliset karsintapelit. Lähtökohta kaudelle on jännittävä, kun hyökkääjissä vaihtuvuus oli suurta. LOL:in historiaa on hyvä hiukan raottaa ja 7 kausi lähtee käyntiin Pasilla sekä Tommolla. Eli kokemusta on hyökkäykseen sekä puolustukseen. Pasilla rikkoutui viime kaudella sarjapeleissä 100 pisteen raja ja aktiivipelaajista on nyt kaksi maagisen rajan rikkoneita (Tipi on toinen 114 pistettä). Joukkue oli kesällä lähes haudattu, mutta nyt ollaan oikealla tiellä. Rekrytointi onnistui ja nyt tulevaisuus näyttää hyvältä, kun katsoo ikäjakaumaa 17-53 vuotta.  Onhan tässä jotain maagista, kun voidaan järjestää kaikille pelien ulkopuolisia tapahtumia mihin ei muut joukkueet pysty. Tähän kohtaan voisi sopia LOL:in arvo:  JOUKKUEESSA ON VAIN HYVIÄ TYYPPEJÄ. Ensimmäisessä turnauksessa saadaan vastaan yksi sarjan ennakkosuosikki ja ainakin mediassa on joukkue ollut aktiivinen. Kovassa nosteessa oleva seura HIFK ja meidän lohkossa WHITE-joukkue kohdataan heti kauden avauksessa. Nettisivujen päivitys on jäänyt viimevuodelta vaiheeseen ja nyt tilastoja on päivitetty niillä tiedoilla mitä sarjoista on saatu. Lupaan, että tänä vuonna tilastot päivittyy nopeammin ja ottelu jorinoita kirjoittaa Tommi, Pasi ja Kaitsu. C