Kovaa taistelua ja pisteitä mukaan yksi kappale

Vuoden 2017 ensimmäiset sarjapelit käytiin Vantaalla Campo sportissa. Vastaan asettui HIFK White ja sarjakakkonen FCK.

LoL oli tehnyt kovan ratkaisun ja lähetti joukkueen pappa osastolta kaksi pelaajaa ja yhden turkulaisen puukäden farmiin ulkomaille, oikein Itävaltaan asti. Katsotaan nyt pelaavatko kyseiset herrat  seuraavassa turnauksessa, sanoi joukkueen kapteenin virkaa tänään hoitanut puolustaja Tommi ”Tommo” Aaltonen.

Ensimmäisessä pelissä HIFKn koutsi Panda Antikainen oli tehnyt sotasuunnitelman LoLlin pään menoksi. HIFK lähti pitämään vauhtia pelissä ja sen se myös teki. LoL oli kuitenkin varautunut tähän ja parkkeerasivat kaksikerros bussin oman maalin eteen.

HIFK vei peliä ja jo ottelun ensimmäinen laukaus löysi tiensä LoL maalin perukoille. HIFK meni parhaimmillan jo 3-0 johtoon, kunnes joukkueen juniori osastoon kuuluva Teemu Trast kavensi 3-1.

HIFK meni vielä 4-1 johtoon kunnes LoL aloitti huiman kirin joka huipentui Teemu ”Vauva” Trastin tekemään 4-4 maaliin kuusi sekuntia ennen ottelun päättymistä. LoLlilla oli ottelussa peräti neljä tolppa laukausta ja yksi ylärima.

Ottelun kolmannessa erässä oli havaittavissa pientä turhautumista LoLlin riveissä, mutta joukkue kuitenkin sai fokuksen takaisin peliin ja lopputulos oli lopulta hieno.

Viihdevastaavan tähdet HIFK ottelusta:

*** Mikko ”Budis” Sohlberg maali ja pari syöttöä ehkä

** Teemu ”Vauva” Trast kaksi tai kolme maalia (viihdevastaava ei aina muista muiden tehoja) ilman pientä kiukuttelua olisi ollut man of the match

* Pasi ”viihdevastaava” Miettinen Koska mä voin antaa itselleni yhden tähden

Toisessa kamppailussa tulikin sitten kylmää kyytiä sarjakakkoselta. Vastustaja latoi peräti 12 maalia ja kun LoL ei tehnyt yhtään osumaa, ottelu päättyi kolmannen erän alkupuolella FCKn tyrmäysvoittoon.

LoL pelaajat ansaitsevat kuitenkin isot kehut loppuun asti pelaamisesta. Vastustaja vain järjesti sellaisen pesukone pyörityksen jollaista allekirjoittanut ole koskaan LoL historian aikana kokenut.

Viihdevastaavan tähdet FCK ottelusta:

*** Teemu ”Näätä” Nääppä   Vaikka päästi 12 maalia oli kuitenkin joukkueen paras pelaaja torjuen ainakin 30 kertaa ja lukuisia loisto torjuntoja. Keep it going Näätä

** Teemu ”Vauva” Trast Tässä ottelussa hienoa duunia ja loppuun asti pelaamista vaikka taululla oli 0-11 lukemat. Oli ilo katsella nuoren oriin kirmaamista laitumella.

* Juha ”Henkka” Ollikka  Myös tältä kaverilta upeaa taistelua, vaikka pallo ei aina pysynyt mukana. Ei se taito vaan tahto.

Loppu yhteenveto:

Oli hieno katsoa joukkueen asennetta vaikka tappiolla oltiin ja rumasti. Tilanteisiin mentiin aina täysiä, vaikka jalat ei liikkuneet enää ollenkaan.

Ensi kuussa jatketaan taas sähläämistä ja pelien jälkeen ratkaistaan vuoden 2017 LoL keilamestari.

Pysykää kanavalla: #17 Pasi ”viihdevastaava” Miettinen