Viimeinen erä

LOL oli valunut sarjan viimeiseksi eikä sarjapaikka ollut enää omissa käsissä. Tutulla kaavalla kokoonpanossa oli 8 pelaajaa sekä Näätä maalissa. Kaikki ketä hallille oli tullut uskoa riitti sarjapaikan puolesta taisteluun (Juha oli eksynyt halliin, mutta onneksi löysi paikalle ennen pelin alkua). Sarjajärjestelmän laatija oli tehnyt täydellistä työtä, kun pahin vastustaja Reapers Crew pelasi LOL:in pelien välissä. Tuusula kohdattiin ensin ja kokoonpanossa oli ”vain” 18 pelaajaa. LOL:illa historian kovin alku ja pelikellossa 35s oli Budis ja Teemu olivat verkkoa heiluttaneet. 1.11 pelikellossa, kun Tuusula avasi maalitilin ja näytti unelma alku murtuvan. Wäinö teki tärkeän maalin ja päästiin jälleen kahden maalin karkumatkalle ajassa 3.51. 3-1 johdossa päästiin toiseen erään. Erätauolla todettiin ettei tällä temmolla jakseta loppuun asti. Teemu jälleen maalinteossa ja vapauttavan tuntuinen 4-1 johto saatiin ajassa 18.02. Tuusula sai kavennuksen ajassa 26.34 ja toisen erän jälkeen LOL 4-2 johdossa. Kolmannessa erässä todella kylmähermoista peliä LOL:ilta ja Tuusulan pojilla rupesi jäähypenkki täyttyä turhautumisen merkeissä. Wäinölle ja Capitanolle YV maalit sekä Teemulle pelin kolmas hattutempun kunniaksi. Näätä otti tärkeitä koppeja oikeaan aikaan ja lopputulos oli LOL:ille 7-4. Liekö LOL:in kylmähermoinen peli saanut Reapers Crew pelaajat tauolla miettimään jumbosijoitusta, kun Ylilyöntiä vastaan olivat hetkessä 2-0 häviöllä. Reapers Crew oli ensimmäisen pelin hävinnyt sarjanousun varmistaneelle Pandoille ja nyt olivat pakkovoiton edessä. Kyllä jännitystä riitti katsomossa, kun Reapers Crew tuli tasoihin. Lisäksi kaksi maalia tuomarit hylkäsi Reapers Crew:iltä ja kahden erän perusteella pelattiin vain yhdessä päädyssä. Joukkue urheilu on joskus ihmeellistä ja tapahtui käsittämätön jäätyminen Reapers Crew:ille. Ylilyönti paukutti kolmanteen erään kolme maalia, jossa LOL:in pelaajat olivat täysillä kannustamassa. Osoitus lohkon 9. joukkueista, että kaikki olivat täysillä mukana loppuun asti. Syvä kiitos ja kumarrus Ylilyönnille ja Sauna oluet jäätiin velkaan. Vaikka LOL:in viimeiseen peliin ei panosta löytynyt ja vielä vastassa oli sarjanousun varmistanut Pandat. Päätettiin laittaa kaikki peliin eikä pisteitä helpolla annettu. Kahden erän jälkeen Pandat johti 4-3 ja LOL:in maalintekijöinä Wäinö x 2 sekä Tommo. Viimeisessä erässä Pandat teki 37.37-38.47 välillä kolme maalia ja peli oli taputeltu. Nikke päätti, että kauden viimeisen maalit tekee LOL ja näin tapahtui ajassa 39.53. Pelin lopussa Budis haistoi vastustajan väärän vaihdon ja laittoi maagisen syötön Teemun läpiajoon. Jerkkua oli Teemun jalkoihin päässyt (peliaikaa oli kertynyt hyökkääjän roolissa 75min.) eikä juoksu enää irtonaista ollut. No jälkiseurauksena Pandojen rike ja rangaistuslaukaus ajassa 44.41. Capitano antoi Nikelle vastuuta rangaistuslaukauksen suorittajana. Kylmähermoinen harhautus rystylle ja pallo kattoon sekä kädet ylös. Pandolta rehti tunnustus, kun 8 pelaajalla taisteltiin ja LOL:ilta vastaavasti onnittelut sarjanousun johdosta. Raskas kausi ja taakse jäi Reapers Crew, joka ehdottomasti kuuluisi 5 divariin. Kauden plussat: nuorten kehitys, joukkue henki, venyminen vaikeassa paikassa esim. HIFK toinen peli sekä viimeinen turnaus kokonaisuudessa. Perinteinen LOL risteilyyn lähdettiin ja siellä selviytyjät sarjan mukaisesti äänestettiin vuoden pelaajaa (miljoonaa ei ole palkintona). Eli tässä vaiheessa täytyy toivoa omaa nimeä, kun muissa äänestyksissä selviytyjissä tippui leikistä pois. Äänestys tulos julkaistaan LOL:in perinteisessä päättäjäisissä ja nimenhuutoon tulee tietoa tapahtumaan liittyen. Kynä on aika laittaa kiinni tältä kaudelta ja kiitos vielä Pasin sekä Tommin jorinoille. C