LoL 4-5 Wank

Takaisin

Kauden ensimmäinen Arenaliigan peli pelattiin uusissa, mutta tutuissa ympäristöissä Myllypurossa. Lämmin Kiitos Ruskeasuolle kuluneista vuosista, ikävä ei tule näitä luokattoman huonoja pelialustoja.

Tuntematon suuruus Wank oli saapunut otteluun kahdella viisikolla, kuten myös Lolli.  Wank pääsi hiukan yllättämään ensimmäisessä erässä lollilaisia kovalla liikkeellä ja järkevällä pelaamisellaan. Erä oli kuitenkin hyvin tasainen.

Erätauolla Kaitsu teroitti kouhottamisen vähentämistä, jotta maalipaikkoihin saadaan lisää terävyyttä ja helppoja pallonmenetyksiä pienemmäksi. Toinen erä oli uusintoa ensimmäisestä erästä.

Kolmannessa erässä vauhti hiukan tippui molemmilla joukkueilla ja Lolli pääsi jopa tasoihin koko ottelun takaa-ajoasemasta. Kolmas erä oli pitkälti Lollin hallintaa, mutta tällä kertaa raivokas yrittäminen kostautui erän loppupuolella 2-1 tilanteeseen, josta vastustaja rokotti armottomasti. Pelin lopussa Lolli haki vielä tasoitusta ilman maalivahtia, mutta tällä kertaa verkko ei heilunut hyvästä myllytyksestä huolimatta.

Osku pelasi maalilla hyvän ottelun pelastaen muutamia selkeitä maalipaikkoja ja antaen joukkueelle mahdollisuuden taistella ottelun voitosta. Tasaisessa ottelussa erot kuitenkin ratkaistaan pienillä marginaaleilla  ja tällä kertaa vastustajan viimeistely oli tarkempaa maalipaikkoihin nähden. Joukkueen uudet vahvistukset Juhis ja Päkä pelasivat molemmat kelpo ottelut ja heiltä on varmasti jatkossakin lupa odottaa hyvää.

1. erä 0-1, 2. erä 2-2 ja 3.erä 2-2

0-1, 0-2, 1-2 (Sassi, Häkkinen), 1-3, 2-3 (Salminen, Masalin), 2-4, 3-4 (Laitinen, Häkkinen)4-4 (Masalin, Lehterä), 4-5

Tähdet

*** Häkkinen

** Luotamo

* Masalin

Tilastot: Pisteet, +/- ja jäähyt

Sassi 1+0 / -1

Häkkinen 0+2 / -1

Salminen 1+0 / -1

Masalin 1+1 / 0

Laitinen 1+0 / 0

Lehterä 0+1 / 0

Leppänen 0+0 / -1

Pärkkä 0+0 / -1

Sohlberg 0+0 / -1

Trast 0+0 / 0