Sarjapelit 8.12.2018

8.12.2018 Turnaus

Oltiin saatu kokoonpanoon 12+1 ja ensi esiintyminen LOL;in paidassa teki Tommi Aro. Ennakkoasetelmat näytti, että ensimmäinen peli Elboa olisi kovempi kuin Panthers peli. Viimeisimmät turnaukset osoittaneet, että 5V5 peli ollut LOL:lla hieman hakusessa ja tähän turnaukseen Jarppi teki kokoonpano muutoksia. Nilo nostettu sentteriksi, Aki sain uuden laituriparin Teemusta ja vastaavasti Jarppi sekä Max pareina. Oltiin myös saatu Tuomas kuvaamaan peli ja senkö takia ei juuri ylivoima hyökkäyksiä vastusta saanut aikaiseksi. Aamupelit olleet myös vaikeita LOL:ille, mutta nyt oltiin heti hereillä. Ensimmäinen erä tasainen ja LOL:illa 60-40 maalipaikat, mutta erätauolle 0-0 tilanteessa. Vastustaja pääsi toisen erän alkuun pelaamaan ylivoimaa, kun Nilo liian hitaasti siirtyi vastustajan vaparitilanteesta pois. Elbo teki YV- maalin juuri, kun jäähy päättyi. LOL sai oman tilaisuuden YV- peliin ja Tommin rakentelusta pääsi Jarppi tälläämään tasoituksen. Nyt tuli myös onnistumisia 5V5 pelissä ja Kimi sekä Teemu onnisuivat maalinteossa. Toiselle erätauolle tilanteessa 3-1 LoL:ille. Kolmas erää mentiin hyvässä kenttätasapainossa, mutta vastustajan näkyvin pelaaja numero 10 (Joonas) toi soolomaalilla pelin taas jännittäväksi. Onneksi LOL:in  ylivoima toimi jälleen ja Jamo lämmitteli ensin kaksi kertaa Elbon maalivahtia. Irtopallot LOL korjasi ja ”professori” Tommi jakoi viivalta syötön, jonka Teemu maalasi Jamon paikalta. YV- maalin jälkeen vain 41 sekuntia, kun keskialueen triplauksella Jarppi lähetti Max ”raketin” läpiajoon eikä kädet jäätynyt ja 5-2 numerot tulostaululle. Lopussa Elbo pääsi vielä ylivoimalle ja maalivahdin pois ottamisella pääsivät 6V4 vastaa pelaamaan. Mitään vaarallista ei tullut ja lähempänä oli LOL tehdä maalin. Kokoonpano muutokset toimi hyvin ja joukkueena sarjan paras peli pelattiin.

 

Seuraava peli oli parin tunnin huilin jälkeen Panthers:issä vastaan ja Tommi joutui jäämään kokoonpanosta pois. LOL ei ollut valmiina koitokseen. 6 min. pelattu ja vastustaja 2-0 johdossa. Panthers:in vastahyökkäykset lähti semmoisella nopeudella ja varsinkin numeroa 10 (Valtteri) ei LOL saanut kiinni koko pelin aikana. Osku oli ainut joka yritti puheella sekä esimerkillä herätellä joukkuetta. Manni kavensi 2-1, mutta seuraavassa vaihdossa jälkeen hurjan nopea vastaisku ja vastustajalle tuomittiin rangaistuslaukaus. Rauhallisesti Panthersin Konsta kohtasi meidän Oskun ja tällä kertaa hyökkääjä oli vahvempi. Ensimmäisen erän jälkeen LOL 3-1 häviöllä ja ansaitusti. Oskun muutama huipputorjunta piti lukemat vielä siedettävinä. Toisen erän ja 26 minuutilla oli LOL:in parasta peliä ja Nilo teki kaksi maalia. Tasa tilanteessa näytti jo paremmalta, mutta seuraavassa vaihdossa vastustaja luuti Oskun torjunnasta pallon maaliin 4-3. Vielä erän loppuun Akin syöttö löysi Teemun, mutta vastustajan maalivahti ei edes kerinyt liikkua ja silti torjui vedon. Jälkitilanteesta Teemu joutui jäähylle ja LOl aloittaa alivoimalla kolmannen erän. Mitään isoa kiriä ei saatu aikaiseksi ja kun neljä jäähyä otettiin meni paukut AV- tappamiseen. Kentän paras pelaaja Panthers:in Valtteria ei saatu kiinni ja kertoo paljon kun Max joutui rikkomaan Valtteria 5min. jäähyn arvoisesti pelin lopuksi.

Sarja jää joulutauolle eikä vielä puoliväliä olla saavutettu. Edelleen mahdollisuus kamppailla tasaisesti sarjan kärkipaikoista, mutta hyvän ja huonon pelin eroa pitää saada tasattua. Joka tapauksessa LOL historian paras aloitus 4 div. ja hyvä myös, että pelaajalistassa riittää laatua tarvittaessa eri kokeiluihin. Joulupukille ei tarvitse toivelistaa lähettää uusien pelaajien toivossa.