Kaikki kirjoittajan Jippo artikkelit

Turnausennakko

Kinkunsulattelutauko on ohi ja huomenna jatkuu divaripelit Myllypuron Madison Square Gardenilla. Arvauskeskuksen mukaan ja heidän johtavan konitohtorin mukaan nyt eletään influenssa-aaltoa – Tähän voidaan yhtyä myös LOL-leirissä, koska lähes kentällisen verran ukkoja aaltojen keskellä toisella puolella maapalloa ja toinen mokoma karanteenissa sekä muissa edustustilaisuuksissa.

Onneksi joukkue on hyvin levännyt ja tankannut joulutauon aikana, joten hyvää kellumista on luvassa. Huhut kertovat myös, että sarjan valovoimaisempiin tähtiin lukeutuva vanukas-Aki olisi myös saanut oman ”änäritaukonsa” aikana selkäänsä parempaan iskuun.

Lolli saapuu huomiseen turnaukseen ja kärkipään otteluihin erittäin mielenkiintoisella kokoonpanolla ja taktiikoilla.

Lähtötilanteet kevätkaudelle

Vitosdirrestä pelattuna nyt n. puolet peleistä (10). Lolli on tällä hetkellä Etelä-Suomen toiseksi parhaiten menestynyt joukkue tilastojen valossa (lohko 6, kaksi tasuria, maaliero +38), Veijareiden jälkeen (lohko 1 yksi tasuri, maaliero +70). Muista lohkoista voidaan nostaa esille SBK, joka on kuitenkin pelannut vain kahdeksan ottelua (lohko 10, yksi tasuri, maaliero +40).

Etelä-Suomen vitosdirren pistepökäleen osalta mennään seuraavanlaisesti:

  1. Jonathan Wikman, KA-Espoo  (lohko 7) 22+18=40
  2. Rene Dahlqvist, TeKe (lohko 7) 17+22=39
  3. Teemu Mäki, ViDi (lohko 4) 28+8=36
  4. Juho Juopperi, M-Team IV (lohko 7) 25+7=32
  5. Aki Wulff, LOL (lohko 6) 14+17=31

Pikkuhiljaa alkaa käynnistymään kevätkausi, pelaajien parasta aikaa – tunnetaan myös nimellä ”nimi lehteen aikana”.

Tilastoniilo iskee!

Kaudesta on nyt pelattuna lähes puolet (8/18), joten on syytä hiukan arvioida mennyttä. Kauden alussa rajusti uudistunut Lolli (kahdeksan uutta pelaajaa, yksi paluumuuttaja, yksi come bäckin tehnyt ja yksi maalivahti paremmalla sitoutumisasteella ja viime kauden kahdeksan vanhaa pelaaja) on aloittanut kauden väkevästi. Seitsemän voittoa ja yksi tasapeli, maalierolla +31.

Tehtyjen maalien ka. 7,3 / per ottelu kertoo, että maalintekovoimaa joukkueesta on löytynyt kiitettävästi. Pieni notkahduskaan maalimääriin ei tuo oleellista muutosta voitto%. Mikäli maalimäärät putoaisivat n. kahdella maalilla per ottelu, niin haasteita voi jatkossa ilmaantua.

Päästettyjen maalien keskiarvosta 3,4 / per ottelu voidaan todeta, että pientä hienosäätöä puolustuspelaamiseen olisi hyvä saada. Asia tulenee korostumaan eritoten tiukoissa peleissä, jolloin päästettyjen maalien keskiarvolla 3,4 voidaan olla hyvin lähellä tasapeliä tai tappiota. Mikäli päästettyjen maalien keskiarvo. saadaan pysyvästi tasolle 2,5-3 / per ottelu  eli keskimäärin yksi päästetty maali ottelua kohden, lisää otteluiden voitto% selkeästi korkeammalle.

Ensimmäiset neljä peliä voittoja, maalieroilla +2, +1, +3, +3 = +9. Toiset neljä peliä, tasapeli ja kolme voittoa, maalieroilla 0, +9, +9,+4 = +22 Tilastollisesti joukkueen pelaaminen on ollut nousujohteista. Suurimpina tekijöinä pelaamisen parantumiseen on ollut itseluottamuksen kasvaminen onnistumisen myötä ja pelaajat ovat oppineet tuntemaan toisiaan entistä paremmin.

Huom! Tällä hetkellä tilastollisessa valossa ( Lollin voitto% 94) vain yksi joukkue (150 joukkuetta / 5 div. etelä-suomi) on pystynyt parempaan suoritukseen alkukauden osalta kuin Lolli (Veijarit, lohko 1 voitto% 100 ja maaliero +60). Muutama hyvä haastaja on matkassa mukana, mutta näillä joukkueilla on vasta kuusi peliä pelattuna, joten tilastollisesti asiaa ei voida vielä huomioida.

 

Näkökulma

Joukkueurheilussa löytyy jokaiselle haluttu ympäristö missä voi toteuttaa omaa unelmaansa. Kilpatasolla voi haastaa itseään joka päivä, parhaita pelaajia vastaan. Kaveriporukoissa haetaan hyvää fiilistä, ilman suurempaa tuloksellisuutta. Nämä ovat kaksi ääripäätä. Alasarjoissa nähdään mitä erilaisempia kombinaatioita näiden kahden ääripään välillä.

Alasarjoissa joukkueiden isoin haaste on suuri pelaajien vaihtuvuus.  Osa pelaajista hakee pelillistä tasoa. Yleensä nämä pelaajat hakevat omaa paikkaansa ja saattavat myös jakaa mielipiteitä joukkueen sisällä vahvastikin. Seuravaihdot yleisiä. Johtavia pelaajia, jotka arvostavat selkeää visiota ja päämäärää. Arvostavat tietynlaisia vapauksia.

Osa hakee yhteisöllisyyttä, nauttien pelistä ja hikoilusta. Näille pelaajille tärkeä arvo on pysyvyys. Yleensä pitkään yhdessä pelanneita, jotka karttavat kilpailullisuutta ja ristiriitatilanteita.

Loput menevät näiden kahden kategorian välimaastoon. Pelaajia, jotka eivät yleensä tuo omia ajatuksiaan esille ja tyytyvät osaansa.

Seuroissa pitäisi olla ymmärrys erilaisten pelaajien tarpeista sekä osata arvostaa heidän erilaisuutta. Seurojen pitäisi osata vastuuttaa, jolloin kaikkien on helpompi sitoutua yhteisiin tavoitteisiin. Arvostuksen, kuuntelemisen ja yhteisesti sovittujen asioiden kautta saadaan rakennettua joukkueeseen luottamuksellinen ilmapiiri.

Mahdolliset pelaajavalmentajat ovat isoimpia haasteita seuroissa. Ajaako omat tarpeet yli joukkueen yhteisen edun. Yleensä kokonaiskuvan hahmottaminen on haastavaa pelaamisen ohella. Mikäli joukkueessa toimii pelaajavalmentaja, niin häneltä vaaditaan pelillistä johtajuutta ja näkemystä itse peliin. Hyviä ihmissuhdetaitoja ja paineensietokykyä.

Vastoinkäymiset kuuluvat joukkueurheiluun. Näissä tilanteissa punnitaan seurojen vahvuus. Tahto, uskallus myöntää virheitä sekä hakea kiperissäkin tilanteissa kompromissiratkaisuja joukkueen etua ajatellen ovat jo puolivoittoja vastoinkäymisten voittamiseen.

Menestyvissä seuroissa on kivijalka kunnossa.

Kynänurkalta…

Lolli tarjosi kauden kolmannessa turnauksessa katsojille ja fäneille herkullisen palan RSB:tä vastaan. Tiukkojen vaiheiden jälkeen Lolli pystyi kääntämään kahden maalin tappioaseman tasapeliksi ja aivan ottelun lopussa nähtiin divarin kuumimman pelaajan Aki Wulffin jäätyminen rankaisulaukauksessa.

Tapahtumiin ja älyttömiin alivoimaminuutteihin nähden tasuriin voi olla enemmän kuin tyytyväinen. Lollilla on kuitenkin niin laadukas pelaajamateriaali ja kokeneita kettuja ettei parin maalin takaa-ajoasema jäädytä pelaamista.

Toisessa ottelussa vastaan asettui salibandykenttien ”turhapurot”, mielenkiintoinen tuttavuus allekirjoittaneelle tämä Ruman joukkue, erityisesti pelipaitojen osalta. Onkohan joukkue saanut lahjoituksena Maikkarilta rajoitetun erän turhapuro game-worn paitoja?

Pelillisesti toinen ottelu ei tarjonnut muuta kuin ison määrän maaleja ja Lollin osalta vain ”pelailua”. Turhapurot ottivat rumasti 2-11 pataan. Tämä ottelu olisi pitänyt saada katkaistua jo toisessa erässä. Huomion arvoista Sohlbergin 1+3 tehot takatoimistolta, liekö firmansa mainos joukkueen takapuskureissa antanut extrabuustin Budikselle? 😉

Ykköskenttä osoitti tuttuun tyyliin taas johtajuutta, mutta kakkoskentän pelaaminen on tällä hetkellä tehotonta isoihin maalipaikkamääriin nähden ja tiukat ottelut tulevat ratkeamaan näihin pieniin nyansseihin. Hienoa oli myös nähdä kolmoskentän tasonnosto vaikean ensimmäisen ottelun jälkeen!

Nyt jännitetään muppetti-kentän sijoituksia dirren pistepökäleen osalta…

Seuraavassa turnauksessa tulevat dirren kärkipään joukkueet Raitakissat ja Haka vastaan. Jatkuuko Lollin jyrääminen sarjassa vai pystyykö vastustajat horjuuttamaan lollilaisten itseluottamusta?