Kaikki kirjoittajan capitano artikkelit

Kausi 2023-2024

Suuria muutoksia uudelle kaudelle ja yhdeksän uutta pelaajaa Lol:iin liittyi. Vaatimustasoa haluttiin nostaa ja harjoitusvuoro sekä Arena liiga otettiin ohjelmaan. Kaudelle asetettiin tavoitteeksi nousu 4div. ja sen mukaisesti pitää mahdolliset karikot käsitellä joukkueessa. Jarpin sekä Nilon vetovastuun mukaan mennään ja nousujohteisesti on kausi alkanut. Sarjassa on 11 joukkuetta ja pelejä on 20 kauden aikana. Kuuden kierroksen jälkeen LOL johtaa sarjaa puhtaalla pelillä ja toinen Pitskun Sportti sekä kolmas Pupu on ainoat tappiot kokenut LOL:in käsittelyssä. Joka tapauksessa pitkä kausi edessä ja suuri pelaaja määrä on tarpeen kauden aikana. Muutamia nostoja alkukauden onnistumisista. 1. Jere on huimassa 83 pisteen kaudessa ja miten sanonta menikään ennätykset on aina rikottavissa (Jarppi 5div. 17-18 52 pistettä).  2. Ennätys tämäkin Osku, Henkka sekä Otto on LOL:in maalivahteina olleet ja vasta kuusi peliä takana. 3. Markus painaa puolustuksen johtohahmona maali/peli vauhtia ja Tommon ennätys kaudelta 11-12 taitaa mennä uusiksi (9 maalia). 4. Kahden suunnan pelaamisen onnistujat menee Tuomakselle sekä JP:lle. Molemmilla jalka tikkaa joukkueen nopeimpana ja helpottaa puolustuksen tekemistä.

Ikis kausi 2020-2021

Koronan ehdoilla mentiin ja sarjan avaus varmistui vasta kolme pv. ennen turnausta. Heti oli oma vastuu turnaus ja ostettiin toimitsijat liitiolta turnaukseen, jotta voitiin  keskittyä peleihin.  Eka peli oli Askoa vastaan ja ei pelaaminen vielä vakuuttanut.  Asko oli jopa kolmen maalin johdossa pelin aikana. Periksi ei annettu ja Tomin rohkea taktiikka  vei maalivahdin pois ajassa 41:30. Sillä saatiin kaksi maalia sekä hirveä loppu myllytys aikaiseksi. Vastustaja kesti ja hävittiin  6-7 lukemin.

Toisen pelin neljän tunnin tauko teki hyvää ja oltiin heti valmiina kohtaamaan Hepa. Kaarle aloitti maalintehon ajassa 1:49. Hepan vaarallisin pelaaja Jussi 21 tasoitti pelin ajassa 6:56. Sitten astui parketille Mika, joka teki hattutempun 10:00min sisään ja LOL pääsi 4-1 johtoon. Loppu oli LOL:in hallintaa ja voitto kirjattiin 6-2 tuloksella.

Parannettavaa jäi seuraaviin turnauksiin ja päästään haastamaan sarja kärki seuraavassa turnauksessa.

Kauden avaus turnaus 12.10.2019

Lähtökohta peleihin ei ihan optimaaliset, kun saatiin 10 pelaajaa paikalle. Vastustajilla oli kokoonpanot täynnä ja näin ollen saatiin tuoreita jalkoja vastaan. Tutulla Rusan kentällä turnaus pelattiin ja ehkä oli hyvä ettei lentokentällä aloitettu.

Ensimmäinen peli Huurua vastaan ja vastustaja tuli hyvällä liikkeellä peliin. Eka erä 2-0 kuokkaan ja LOL:lla oli myös paikkoja. Toisen erän alkuun vastustaja 3-0 johtoon ja näytti peli jo ratkenneen. Kauden avausmaalin LOL:lle teki Kimi ja siitä myös saatiin uutta virtaa. YV:llä ilman maskia Hapsun kierteinen veto löysi verkon perukoille ja oltiin enää maalin päässä. Jeter loukkaantui ja jouduttiin tekemään kokoonpano muutoksia kolmanteen erään. Tasaista vääntöä erän alussa, mutta vastusta teki vapauttavan neljännen maalin ajassa 37:18. LOL osoitti ettei helpolla pisteitä anneta ja ajassa 40:02 Teemu kavensi 4-3 tilanteeksi. Lopussa yritettiin kavennusta saada ilman maalivahtia ja vastustaja pääsi kaunistelemaan numeroita. Mielenkiintoinen yksityiskohta liittyy sähköiseen tilastointiin ja sieltä löytyy myös maalivahtien torjunnat Osku 35 vastustaja 16.

Toiseen peliin lisää loukkaantumisia ja Aki joutui jättämään leikin kesken. Kokoonpanoon saatiin 8 pelaajaa, kun Jeter parsittiin takaisin pelikuntoon. Tommo ja Kaitsu veti koko toisen pelin pakkipareina hyödyntäen jalkapallosta opittua pelitempoa. Harmi vaan ettei vastustaja pelannut fudiksen säännöillä. Peli alkoi jälleen vastustajan maalin merkeissä ja johti jo 2-0. Jarppi toi LOL:in takasin peliin kahdella maalilla erän lopuksi. Toinen erä ensimmäisen toisinto ja taas kahden maalin karkumatkalle kellon pysähtyessä 23:54. Kimi kavensi hienolla ylänurkka vedolla ajassa 25:26. Erän lopuksi saatiin vielä YV mikä jatkuu kolmannessa erässä. Jäähy oli juuri loppunut, kun Hapsu onnistui tasoittamaan pelin ajassa 30:35. Sitten tuli musta 4min. kun vastustaja latoi kolme maalia. Näytti bensa jo loppuneen LOL:in koneistosta, mutta vielä tultiin mukaan peliin. 35:03 Teemu, vastustaja 38:12, Tommon soolomaali omalta puolustusalueelta 38:34 ja Kimi 41:58. Peli oli vastustajalle 7-8 ja painetta saatiin luotua vastustajan kenttäpäässä. Uutta opittiin, kun saatiin jäähy Oskun maalialueen ulostulosta eikä Molari saa palloa pelata. Rohkeaa peliä AV:lla ja muutama paikka saatiin luotua. 44:12 vastustaja sai YV maalin ja peli päättyi 7-9 tulokseen. Maalivahtien torjunnat Osku 21 vastusta 13. Kiikarit saatiin tulokseksi peleistä, mutta kaikille kiitoksia taistelusta. Pitkä sarja edessä ja eiköhän seuraaviin turnauksiin saada paremmin rosteria paikalle.

4 div. turnaus 16.3.2019 Myllypuro

Tutussa kaukalossa saatiin jälleen pelata päivän pelit. Kahdella kentällä päivän mittelöihin ja toimihenkilöpuolella saatiin vahvistusta Jarpin sekä Hopsun toimesta. Ensimmäisen pelin vastusta Morning Glory oli varmistanut sarjanousun edellisessä pelissä ja LOL onnittelee vilpittömästi. Pitkä sarja ja jos tappioitta selvittänyt 15 peliä ei silloin jää mitään jossiteltavaa ykkösen suhteen. Nilo oli kokoonpanon tehnyt ja miten se sanonta menikään hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Näin myös tulostaululla se näkyi, kun saatiin tärkeä avausmaali Teemun toimesta (7:55). Nilon kenttä jatkoi maalin jälkeen ja ajassa 8:32 saatiin rankkari. Vaihtopenkiltä haettiin Manni laukaisemaan, kun viimeisin RL onnistuminen myös Mannin lavasta. Patentti harhautus, missä maalivahti laitetaan liikkumaan eikä itse tarvitse tehdä mitään muuta, kun rystyltä pallo maaliin. Erätauolle 2-0 johdossa ja vastustajakin huomasi ettei perus peli tule nyt riittämään jos tappio sarakkeen aikoo nollilla pitää. LOL:in 3-0 maali (19:10) oli yksi kauden hienommista ja Nilo lähetti Teemun harppuuna hyökkäykseen, jossa vauhtia ei puuttunut. Tuohon tempo hyökkäykseen Max kerkesi mukaan. Vastustajan pakit sekä veskari keskittyi pallolliseen Teemuun, joka teki jättösyötön Max:lle ja verkko tötterölle. Morning Glory pääsi ylivoimalle ja ajassa 29:30 tekivät kavennusmaalin. Tässä vaiheessa näytti myös, että vastustaja on herännyt taisteluun mukaan. Kahden erän jälkeen LOL:in 3-1 johdossa. Erätauon ohjeet oli yksinkertaisuudessa uskalletaan pelata paineistettunakin sekä kärsivällisesti. Ajassa 34:47 sai LOL vaparin vastustajan puolustusalueelta ja Nilo huomasi nopean vaparin mahdollisuuden. Hyvä maski saatiin aikaiseksi ja Nilon oivalluksesta 4-1 johtoon. Tämän jälkeen tuli pienoisena yllätyksenä vastustajan täydellinen kontrollin menetys. Ensin protestoivat maalia, että olisi ollut saatto veto vaparista. Niin kävi, että Glory keskittyi tuomarien purnaamiseen ja jäähyjä tuli seuraavasti: 34:47 2min., 38:30 2min, 5min, 20min. ja 39:31 2min. LOL ylivoimat eivät tuottaneet Villen ylärimaa lähemmäksi. No toisaalta kello kävi meille päin ja vasta 43:30 vastusta oli täysilukuinen. Pieni kosmeettinen kavennus vastustajalle ajassa 44:25 ja näin saatiin Glorylle kauden ensimmäinen tappio tehtyä. Oliko tässä Nilon kokoonpanon viisaus, kun ykköskenttä jarruna ja hoiti hyvin roolin (+-0). Kakkonen teki sitten tarvittavat maalit ja Manni kävi RL:n laittamassa sisään.

Toinen peli 1h tauolla Elboa vastaan ja lähtökohtana tiukka taistelu edessä. Hieman yllätti, kun vastustaja oli saanut vain 7 kenttäpelaajaa paikalle. LOL käytti edellisen pelin parhaita puolia hyväkseen ja saatiin loistava alku pelille. ”Jarrukenttä” aloitti maalinteon Kimin toimesta ajassa 2:25. Seuraavassa vaihdossa Max onnistui 2:50 Nilon tarjoilusta. Manni teki esityön seuraavaan maaliin, jonka Jamo viimeisteli. Erä tauolle 3-0 johdossa eikä mitään hätää tuntunut olevan. Toisessa erässä tehtiin kaksi maalia 16:44, 27:58 ja molemmissa samat syöttäjät sekä maalintekijät Nilo/Teemu. Toisella erätauolla Max:in piti se legendaarinen sanonta sanoa: nollapeliä lähdetään Oskulle hakemaan. 99% näin ei yleensä tule tapahtumaan mitä historiaa katsotaan. Max korjasi erätauko lipsahdusta ja 41:52 Teemun syötöstä 6-0 tulostaululle. Budis vielä kaunisteli lukemia ajassa 42:25 tutulta paikalta ja tällä kertaa veskarin längistä pallo löytyi maaliin. Viimeiset minuutit jännitettiin Oskun nolla peliä ja sen eteen työtä tehtiin. Oli siellä vähän tuuriakin, kun n. 44 min. kohdalla vastusta osui tolppaan ja eikö ne ole maalivahdin parhaat ystävät. Summeri soi ja LOL:in voitto 7-0 ja Oskulle historiallinen nollapeli saatiin tehtyä (no lopussa Osku pelasi itsensä aina pallon eteen). Yhteenveto turnauksesta: 1. rauhallinen tunnelma oikealla tavalla, 2. vaihtorytmi pysyi hyvänä ja annettiin myös toiselle kentälle hyökkäyspään aloituksia, 3. pallon kanssa päästiin vaihtamaan kenttiä, 4. pitkiä hyökkäyksiä ja irtopalloissa LOL ensin, 5. Osku voi ne hanskat unohtaa ja sormiteipeillä näyttää tulosta tulevan, 6. Miten se Jutilan sanonta menikään joukkueena eteenpäin ja tehdään töitä joukkueena. Jatketaan LOL historian tekemistä ja eikä tälläkään kaudella jarrua paineta vaan peli kerrallaan lähdetään voittoja tavoittelemaan.

23.2.2019 Turnaus ”Masala square garden”

23.2.2019 Turnaus ”Masala square garden”

Kausi lähestyy loppua ja ensimmäiseen peliin saatiin kaksi kenttää paikalle. Jarppi vietti ansaittua talvilomaa ja Nilo toimi tuuraajana kokoonpanon suhteen. Masalan NHL kaukalo teki selväksi ettei taitoa juuri tarvittu, vaan kova asenne kaksinkamppailuihin oli avain asemassa. Hieman jännitettä oli ilmassa miten joukkueen tärkein pelaaja oli toipunut paskataudista. No onneksi heti nähtiin, että kaikki on kunnossa ja Osku torjui heti alkuun Kontun one timer laukaukset. Manni aloitti pelin maalitehtailun ja ensimmäisen erän jälkeen tasatilanteessa tauolle. Toisessa erässä tapahtui jotain ihmeellistä, jossa Kontu mussutti tuomareille ja LOL pelaajat jäähyille. Yhteensä 8min. istuttiin ja yksi YV maali Kontu pystyi tekemään. Nilo ja Manni (RL) onnistui maalinteossa ja näin päästiin 3-2 johdossa kolmanteen erään. Jäähyt saatiin pois, mutta Kontu tuli tasoihin ajassa 33.43. Tiukkaa vääntöä kaukalossa ja Jamon onnistumisella päästiin maalin johtoon ajassa 40:01. Kontu pystyi hyvin puolustamaan ja tarvittiin Teemun syöttö, joka tuli vastustajan maalin yli ilmassa ja Jake rynni hallitusti tekemään tärkeän maalin 43:14. Kontu haki vielä rohkeasti kavennusta ilman maalivahtia, mutta Max livahti vielä läpiajoon ja peli naulattiin ajassa 43:53.

 

Ensimmäiseen peliin meni paljon energiaa ja tunnin tauolla vastustajana Tiikerit, joka tutusti osaa vauhtia pitää yllä. Lisäksi vielä ensimmäisen pelin leijona Manni ei päässyt toiseen peliin. Eli kahdella kentällä ja kolmella pakilla lähdettiin Tiikeri peliin. Järkevästi lähdettiin pelaamaan Nilon AV- maalilla sekä Max:in YV- maalilla mentiin erätauolle. Jäähyistä ei pääsy eroon toisessakaan pelissä ja esim. yleensä joukkueen ”puhtain” pelaaja Ville sai 3x2min. huilia. Tiikerit sai toisessa erässä kavennus maalin ja toisaalta LOL olisi voinut pelin ratkaista vastahyökkäyksillä. Tolppa, 2x ristikko sekä muutama läpiajo ei tuonut tulosta. Ajassa 34:00 Tiikerit tuli tasoihin ja peli oli jälleen tasan. Max sai jäähyn ajassa 41:55 vaarallisesta pelaamisesta, jossa vastustajan maalivahti yritti Max:sia taklata maalialueen ulkopuolella. Tiikerit YV- maali tuli 42:04 ja näin ensimmäisen kerran pääsivät johtoon. LOL otti aikalisän 43:07 ja vastustajan hyökkäyspäästä oli aloitus. Eli heti otetiin Osku vaihtoon ja 6 pelaajalla lähdettiin tasoitusta hakemaan. 43:39 Tiikerit sai jäähyn ja LOL sai jatkaa 6-4 vastaan. Ajassa 43:43 YV- maali Kimi onnistui raitin pelaajaan paikalta laukaisemaan maalin kattoon. Ajoituksen jälkeen sai vielä Tiikerit hurjan minuutin pyörityksen LOL:in maalille, mutta yhtään laukausta onneksi eivät saaneet aikaiseksi.

Ihan hyvä lopputulos tuli saldoksi eikä helppoja pisteitä tässä sarjassa ole saatavilla. Edustus taisi ottaa ikä miehistä mallia, miten pelit ratkaistaan viimeisten minuuttien aikana. LOL:lla tulee olemaan sarjan tiukin loppuohjelma, jossa kohdataan kaikki kärkijoukkueet. Hyvä on, että saadaan laittaa oma lusikka sekaan mitali- taistoihin.