Sarja lähestyy puoliväliä ja viikonlopun jälkeen on enää neljä turnausta jäljellä. LOL:in juna jyskyttää neljän pisteen sarjajohdossa eikä suuria notkahduksia ole sarjassa tullut. Viime turnauksissa ollaan saatu onnistumia koko rosterin leveydeltä eikä jäätävän ykköskentän varassa olla vain oltu. Tämä lupaa hyvää tulevia pelejä varten, kun joukkueessa on tervettä kilpailuhenkeä taistella voitosta sekä tehopisteistä. Hyvä on myös muistaa, että muut joukkueet varmasti parantavat suorituksia harjoitteluvuorojensa ansiosta. LOL perinteitä kunnioittaen ei tiedetä mitä harjoittelu tarkoittaa. Ensimmäinen peli SCR vastaan, joka kohdattiin sarja avauksessa. Tasainen joukkue, jossa muutama taitava hyökkääjä erottui ensimmäisessä pelissä. Eli Rusan pienellä kentällä saadaan hereillä olla, jotta voitosta pystytään taistelemaan. Toisessa pelissä kohdataan sarjajumbo (IBK), joka lähtökohtana ei ikinä ole helppo peli. Vastustajalla monia pienimaalisia häviöitä ja se kertoo joukkueen asenteesta, ettei mitään saada ilmaiseksi.
Tässä vielä pienimuotoinen arvio syksyn peleistä
+ Ykköskenttä ja timanttina Aki
+ Pelaajien osallistuminen sarjapeleihin
+ Vaihtosykli kolmen kentän käyttöön
+ Kokoonpanoissa vain pieniä muutoksia on tarvinnut tehdä
Historian havinaa ilmassa, kun edellinen sarjajohto LOL:illa on ollut 6 divarissa. Nyt on vastustajat ”hereillä” ja ovat valmiita pisteitä meiltä ottamaan. Espoon pienellä areenalle seuraava turnaus ja puolelle joukkueelle pelialusta on tullut tutuksi areena pelien suhteen. Fyysisyyttä tarvitaan ja tuomarinlinjan mukaisesti pitää taistella. Tuttu vastustaja ensimmäisessä pelissä vastassa RSB ja on sarjassa eniten tehnyt maaleja. Tiivis viisikko pelaaminen tarvitaan ja luotetaan materiaaliin, niin hyvä tulee. Ensimmäisen pelin jälkeen vain tunti huilia eikä vastustaja helpotu, kun Ruma tulee vastaan. Voi voittaa kenet tahansa ja pidetään huoli ettei meitä yllätä.
Sää oli jälleen suosiollinen perinteisiin LOL:in päättäjäisissä, mitkä pidettiin 16-18.6.2017. Viikonlopun aikana paikalla oli 12-14 pelaajaa. Kutsuvieraat Timo Torkkola sekä Timo Masalin pääsivät myös paikalle. Palkintoja tuli jaettua seuraavasti: Vuoden pelaaja Teemu Trast, Vuoden tulokas Jeter ”Wäinö” Nieminen, Vuoden osallistuja Teemu ”Näätä” Nääppä , Vuoden yllättäjä Vesa Sassi. Lisäksi Olympialaisten voittajaksi tuli Tommo (siivoussetti), hopeaa Kaitsu (leija) sekä pronssia Petri (työlasit). Ensi kaudella joukkueessa on paljon vaihtuvuutta ja hengen luominen hyvä aloittaa yhteistapahtumalla ilman mailoja.
LOL oli valunut sarjan viimeiseksi eikä sarjapaikka ollut enää omissa käsissä. Tutulla kaavalla kokoonpanossa oli 8 pelaajaa sekä Näätä maalissa. Kaikki ketä hallille oli tullut uskoa riitti sarjapaikan puolesta taisteluun (Juha oli eksynyt halliin, mutta onneksi löysi paikalle ennen pelin alkua). Sarjajärjestelmän laatija oli tehnyt täydellistä työtä, kun pahin vastustaja Reapers Crew pelasi LOL:in pelien välissä. Tuusula kohdattiin ensin ja kokoonpanossa oli ”vain” 18 pelaajaa. LOL:illa historian kovin alku ja pelikellossa 35s oli Budis ja Teemu olivat verkkoa heiluttaneet. 1.11 pelikellossa, kun Tuusula avasi maalitilin ja näytti unelma alku murtuvan. Wäinö teki tärkeän maalin ja päästiin jälleen kahden maalin karkumatkalle ajassa 3.51. 3-1 johdossa päästiin toiseen erään. Erätauolla todettiin ettei tällä temmolla jakseta loppuun asti. Teemu jälleen maalinteossa ja vapauttavan tuntuinen 4-1 johto saatiin ajassa 18.02. Tuusula sai kavennuksen ajassa 26.34 ja toisen erän jälkeen LOL 4-2 johdossa. Kolmannessa erässä todella kylmähermoista peliä LOL:ilta ja Tuusulan pojilla rupesi jäähypenkki täyttyä turhautumisen merkeissä. Wäinölle ja Capitanolle YV maalit sekä Teemulle pelin kolmas hattutempun kunniaksi. Näätä otti tärkeitä koppeja oikeaan aikaan ja lopputulos oli LOL:ille 7-4. Liekö LOL:in kylmähermoinen peli saanut Reapers Crew pelaajat tauolla miettimään jumbosijoitusta, kun Ylilyöntiä vastaan olivat hetkessä 2-0 häviöllä. Reapers Crew oli ensimmäisen pelin hävinnyt sarjanousun varmistaneelle Pandoille ja nyt olivat pakkovoiton edessä. Kyllä jännitystä riitti katsomossa, kun Reapers Crew tuli tasoihin. Lisäksi kaksi maalia tuomarit hylkäsi Reapers Crew:iltä ja kahden erän perusteella pelattiin vain yhdessä päädyssä. Joukkue urheilu on joskus ihmeellistä ja tapahtui käsittämätön jäätyminen Reapers Crew:ille. Ylilyönti paukutti kolmanteen erään kolme maalia, jossa LOL:in pelaajat olivat täysillä kannustamassa. Osoitus lohkon 9. joukkueista, että kaikki olivat täysillä mukana loppuun asti. Syvä kiitos ja kumarrus Ylilyönnille ja Sauna oluet jäätiin velkaan. Vaikka LOL:in viimeiseen peliin ei panosta löytynyt ja vielä vastassa oli sarjanousun varmistanut Pandat. Päätettiin laittaa kaikki peliin eikä pisteitä helpolla annettu. Kahden erän jälkeen Pandat johti 4-3 ja LOL:in maalintekijöinä Wäinö x 2 sekä Tommo. Viimeisessä erässä Pandat teki 37.37-38.47 välillä kolme maalia ja peli oli taputeltu. Nikke päätti, että kauden viimeisen maalit tekee LOL ja näin tapahtui ajassa 39.53. Pelin lopussa Budis haistoi vastustajan väärän vaihdon ja laittoi maagisen syötön Teemun läpiajoon. Jerkkua oli Teemun jalkoihin päässyt (peliaikaa oli kertynyt hyökkääjän roolissa 75min.) eikä juoksu enää irtonaista ollut. No jälkiseurauksena Pandojen rike ja rangaistuslaukaus ajassa 44.41. Capitano antoi Nikelle vastuuta rangaistuslaukauksen suorittajana. Kylmähermoinen harhautus rystylle ja pallo kattoon sekä kädet ylös. Pandolta rehti tunnustus, kun 8 pelaajalla taisteltiin ja LOL:ilta vastaavasti onnittelut sarjanousun johdosta. Raskas kausi ja taakse jäi Reapers Crew, joka ehdottomasti kuuluisi 5 divariin. Kauden plussat: nuorten kehitys, joukkue henki, venyminen vaikeassa paikassa esim. HIFK toinen peli sekä viimeinen turnaus kokonaisuudessa. Perinteinen LOL risteilyyn lähdettiin ja siellä selviytyjät sarjan mukaisesti äänestettiin vuoden pelaajaa (miljoonaa ei ole palkintona). Eli tässä vaiheessa täytyy toivoa omaa nimeä, kun muissa äänestyksissä selviytyjissä tippui leikistä pois. Äänestys tulos julkaistaan LOL:in perinteisessä päättäjäisissä ja nimenhuutoon tulee tietoa tapahtumaan liittyen. Kynä on aika laittaa kiinni tältä kaudelta ja kiitos vielä Pasin sekä Tommin jorinoille. C
LOL:in historiassa ei panosta ole ollut viimeisessä turnauksessa putoamistaisteluun liittyen. Sarjataulukkoa ei kannata katsoa vaan itse tulos tehdään. Nämä pelit on harvinaisia eikä niitä ei voi harjoitella. Paineensietokykyä tarvitaan viimeiseen turnaukseen, niin nuorilta kuin vanhuksilta. Tule kokemaan mitä parhaimmillaan voi joukkuehenki olla ja klikkaa nimenhuutoon IN viimeiseen turnaukseen. Capitano