Kaikki kirjoittajan jarppi artikkelit

Kausi käyntiin…

Go corouna time

 

Kausi 20-21 on juuri päästy polkaisemaan käyntiin ja joukkue on saatu nivottua kasaan.

Viimekausi päättyi hiukan ennen aikojaan, mutta sarjapaikka oli jo aika stabiili LOLLILLA, joten viimeisen turnauksen peruuntuminen ei juuri vaikuttanut joukkueen sijoitukseen.. jäimme 4d keskikastiin.

 

Tulevalle kaudelle kokoonpanoon tuli vain pieniä muutoksia, Tuomaksen jättäessä joukkueen divaripelit pois.. Tuomas jatkaa mukana arena- ja treenipeleillä. Tuomaksen jättämää aukkoa puolustukseen, ei ihan saada täytettyä, mutta korvataan se maalintekovoimalla.

 

PELAAJAESITTELYSSÄ:

Teemu Lehtimäki 22v,

Teemusta LOLLI saa lisää käsiä hyökkäyspäähän, sillä Teemu on salibändykenttien Slatan, jolla ei turhaan ranteet pyöri ja hyökkäykset päättyvät laukaukseen. Teemun varastoon kuuluvat kovan laukauksen lisäksi näyttävät kynäilyt, joista varmasti päästään kauden aikana nauttimaan katsojienkin toimesta.

TEEMU on Tapanilan Erän menestyneen 98-ikäluokan  kasvatti. Sieltä tie vei Tikkurilan Tiikereihin, josta siirtyi heti B-junnukausien jälkeen HIFK:n miesten kakkosjoukkueeseen 4-divisioonaan. Armeijavuosi kului EräViikinkien A 1-Divarijoukkueessa ja Teemu siirtyi sieltä kaudelle 2018-2019 miesten 2-divariin KGB Agents joukkueeseen. Työkuviot ovat häirinneet pelaamista ja jättäneet viimeiset kaudet torsoksi. Nyt opiskelujen ohella on mahdollisuus palata täysillä takaisin pelikentille.

 

Kova haastaja sisäisen maalipökleen viejäksi

 

Julius Simonaho 22v,

Julius on LOLLIN nuoriso-osaston naaraus. Eikä ollenkaan huono hankinta olekkaan.. tästä vaaleatukkaisesta sentteristä pääsee lehtereillä notkuvien teinityttöjen lisäksi nauttimaan muutkin lollilaiset, sillä maaliverkon pöllytys on Juliukselle rutiinia.. Keveillä jaloilla ja liikkuvilla käsillä on selvästi ollut joukkueelle herättävä vaikutus. Tämän sentterin rinnalla pitää olla valmiina toimimaan.  Julius on kovasti ollut viemässä joukkueen ykkössentterin titteliä heti itselleen. KIMI ja MIKA heads up.

Juliuksen tie  LOLLIIN on kulkenut SB-Pron, Tiikereiden A-poikien SM ja FC Tuusulan 3D kautta.  Juliuksella on myös intti takana, joten isompia häiriötekjöitä ei ole kiikarissa.

Julius on toinen kova haastaja maalipörsän voittajaksi.

 

RajaCup 2020

 

19.9. iltapäivästä Rajakylässä tapahtuu.. LoL lähtee jo totuttuun tapaan kauden aloittavaan turnaukseen ja mikä mukavaa, niin rosterista 90% on mukana.

Pelillisesti joukkueen kunnosta ei ole ihan tarkkaa tietoa, mutta tämä selvinnee kuluvan viikonlopun aikana.

 

ROSTERI 20-21

G Oskari Luotamo

F Jarno Nousiainen, Jarkko Nilosaari, Jarkko Jussila, Jeter Nieminen, Julius Simonaho, Kim Virtanen, Mika Lehtimäki, Teemu Lehtimäki, Teemu Trast, Niko Haapiainen

D Kai Trast, Mikko Sholberg, Tommi Aaltonen, Ville Lehterä, Teemu Voutilainen

 

-Ei taidolla vaan tuurilla-

 

GM Jarppi

Kevättä kohti

Saaga jatkuu…

 

Kuluva kausi on LOLLIN kannalta ollut erittäin haastava. Pelaajia on tullut ja mennyt .. eikä loukkaantumisilta ole myöskään vältytty.

 

Pelaajien sitoutuminen toimintaan on ollut heikolla tasolla.. Syitä on varmaankin monia ( keneltä puuttuu maila ja kenen maila on hukassa jne.. ) ja niille ei juuri mitään ulkopuolinen voi, joten vastuu aktiivisuudesta jää jokaisen omalle kontolle.

 

Viime kauden aikana on alettu omaksumaan se tosiasia, että joukkueemme keski-ikä huitelee lähempänä 40v, kuin 30v.  Pelillisesti taso on pysynyt samana vaikka pelitapa on muuttunut passiivisagressiiviseksi..

 

Tuomakselle voidaan antaa isoa arvoa, siitä että jonkinlainen järjestys ja järki on vihdoin sauttanut suurimman osan pelaajistostamme.

LOL kuten se osuvasti sanoo LiikeonLoppu/lopetettu. Antaa muiden juosta jos on juoksuhaluja.

 

Asiaan..

Pelillisesti olemme hiukan olleet alempana sarjassa, kuin oletimme olevan tässä vaiheessa. Hyvä puoli on toki se fakta että pystymme voittamaan jokaisen joukkueen lohkossamme.. kun palaset loksahtaa kohdilleen tietysti. Takki auki ei tule pisteen pistettä, joten työtä, työtä ja työtä se vaatii.

 

Jari lähti KGB:n 3D hakemaan kovempaa tasoa, mutta saimme naarattua Teemu Voutilaisen LOLiin, joten siinä mielessä voimme pitää itseämme voittajina…. taikuri lähti mutta saimme oikean welhon tilalle.

 

Arenasarja pitää meidän vielä hoitaa kunnialla pois…  joten pyritään pelaamaan jäljellä olevat pelit hyvällä sykkeellä ja vahvalla osallitumisprosentilla.
8 peliä on tosiaan 4D jäljellä ja se tarkoittaa 16 pinnaa on vielä tarjolla.  Jokaista pistettä lähdetään tavoittelemaan tosissaan…

 

Nyt… meillä on pakka aika hyvin kasassa.. todisteena on myös HFC2020 harrastesarjan hopeamitallit. Sekä nyt viikonlopun täydet 4 pinnaa sarja 2:sta ja 4:sta.. Meidän peli ( vaikka se ei kaunista olekaan ) toimii meille tällä hetkellä parhaiten… jatkakaamme siis samalla taktiikalla eteen päin.

 

GM Jarppi

Ps. Tsemppiä jatkoon Jarille ja tervetuloa Teemu

 

 

 

 

GM ja Capitaano cornerista HUOMIOTA

hellou ukot ja käppänät

 

Kesä oli kaliaa ja maggaraa, mutta GM ja capitaanot 🤪 eivät ole laakereilla maanneet.

 

Otetaanpa kauden 19-20 rosteri esiin..

mv

Oskari Luotamo

pakisto

Tommi Aaltonen

Kai Trast

Ville Lehterä

Mika Lehtimäki

Tuomas Korhonen

Mikko Sholberg

Tommi Aro (hengellinen meetoo…. eiku mentoori)

hyökkäys

Jarno Nousiainen

Jarkko Nilosaari

Jari Manninen

Ville Räkköläinen

Kim Virtanen

Aki Wulff

Niko Haapiainen

Jarkko Jussila

Teemu Trast

Jeter Nieminen

 

Kauden aktiviteetit koostuu Playliigasta Rusalla ja torstaisin treenivuorosta Myllypurossa.

Uudet pelaajat tälle kaudelle:

Tuomas  Korhonen

Tuomaksen suurin osa jo tuntee, mutta tässä pieni kertaus herran taustasta.  Liigaa ja divaria tahkonnut puolustaja, joka ei pelkää kovaa peliä. Tuomakselta saadaan jämäkkyyttä peliin ja varsinkin puolustukseen, sekä saattaapa kaudella näkyä pari -90 luvun kärkisfiguakin😂  Myös rättivääpelin virka

Kysymys: Homma haltuun? Pelitapa ja sitoutuminen.

Mika Lehtimäki

Tämä peluri tunnetaan melkein koko joukkueessa, sillä onhan Mika tahkonut näitä pelejä MELEKO kauan. Mikalla on pitkä tausta Hifk sta ja tämä säbäkenttien monitaituri pelannee mitä roolia vaan. Suurimmat avut ovat onneksi korvien välissä tällä voimapelaajalla.

Kysymys: Onko fiilistä? no on (aina täysillä)

Ville Räkköläinen

Tästä miehestä saattaa riittää tarinaa, jopa enemmän kuin allekirjoittaneesta, mutta jää nähtäväksi rikkooko tämä sniperi kaikkien aikojen pistepökäleen Suomen M4D tasolla. Ville tunnetaan kovana pelimiehenä, joka ei kuppiin sylje.  Villeltä löytyy taustaa liigasta ja dirrestä… 25.1.2016 Ville paukutti 2d sarjapelissä Hifkin punaisissa 10 häkkiä matsiin mikä lienee jonkin sortin ennätys sekin. Kaudella komeat tehot 22 peliä 88 pinnaa… vielä viimekaudella irtosi 15 peliin 35 pinnaa.

Kysymys: Ville, tuleeko 100 pojoa? tulee.

Näistä herroista, paluumuuttajista ja vanhasta kaartista saadaan hyvä sekoitus tuleviin haasteisiin🤔😊

GM over and out

 

Kausi paketissa

Värikästä kevättä..

 

LoLLin kausi on nyt virallisesti ohi.  Kausi oli päättyä jo viikko sitten, sillä viimeisessä turnauksessa ei onnistuttu… sattumien ja tilastoniilo Jipon ansiosta Lolli pääsi kokeilemaan karsintapelien vauhtia jälleen kerran.

 

Karsintapelissä ei onnistumisilla juhlittu, mutta ainakin siellä annettiin kaikki, mitä koneista saatiin irti. Lollin tiimi koki kevään edetessä useampia takaiskuja rosterin osalta. Sekaan mahtui loukkaantumisia, sairasteluja ja väärin ajoitettuja lomia ja työ/koulutusmenoja.

 

Tavoite oli olla viiden sakissa ja siihen myös päästiin, kun kausi päättyi kakkostilaan. Erityisesti kiitokset Jari-Pekka *Jippo* Laitinen, joka pääsi auttamaan ja jeesaaman Lolli pelejä, niin treeneissä, kuin matseissa.

 

Uudet tulokkaat pelasivat itsensä Lollilaisiksi ja sulattivat fanien sydämmet huikeilla otteilla..

 

Kiitos:

Jarkko *Nilo* Nilosaari (apukoutsin huikea kasvu pakista johtavaksi senaksi oli vertaansa vailla)

Jari * Manni* Manninen (tämä senttereiden aatelia edustava hyökkääjä jäi todellakin mieleen 100% rankkarispesialistina)

Jarmo *Jamo* Suvanto (LoLlin sanoja lainatakseni…. liike on loppu, mutta vielä lähti veto…. ja sillä vietiin tämän kauden maalipyssytitteli)

Max *Max* Lappalainen (hentoinen juoksukone, joka aiheutti vastustajille harmaita hiuksia, vaikka vastustajien keski-ikä taisi olla 10 vuotta pienempi kuin Lollin pojilla) Teemun uusi tutkapari.

 

Kiitos myös vanhoille parroille tasapuolisesti.. ilman teitä peliemme luonne ei olisi vastannut niin paljoa joukkueen nimeä:)

Seuraavaksi on aika suunnitella päättärit, mutta jokainen voi tahollaan  miettiä valmiiksi jatkosuunnitelmat, sillä KAPTEENISTO ei nuku/lepää ennen kuin uusi/vanha rosteri on lukittu tulevalle kaudelle..

 

T. Jarppi #19

 

ps. älkää urheilko kipeänä…. kokemusta on.

Kevättä kohti

Loppurutistelua

Kautta on jäljellä 6 ottelua. Tilastollisesti olemme niillä paikkeilla, missä arvelimme ennen kauden alkua pyörivämme. Muutama tappio kauden eka puoliskossa tuli, joten ainakin revanssia lähdetään kevään viimeisistä matseista hakemaan.

Vaikka karsintapaikkaa emme lähtökohtaisesti ole olleet tavoittelemassa. Sekin mahdollisuus on ja mikä erikoista, niin se  on omissa käsissä tällä hetkellä. Se tosin vaatii jokaiselta pelaajalta onnitumista ja asennetta…. ja ei pari onnekasta pomppuakaan haitaksi olisi.

Hiukan on ailahtelevaisuutta ollut LoLlin pelissä, mutta onneksi riittävää asennetta on tarvittaessa löytynyt.

Tällä kaudella on sairaslista ollut poikkeuksellisen kirjavaa.. on flunssaa(kaikki), paskatautia (Osku), murtumia, (tommo jalka, max jalka, ville, kylki) venähdyksiä (Nilosaari, Aki, Haapiainen, Jarppi) ja revähtymiä (Aro)… vemppa osastolla on tasaisesti ollut 2-4 pelaajaa koko kauden.

Tehoja ja tilastoja…. näillä ei olla mässäilty tällä kertaa… ainakaan Lollin toimesta.. Kuten Jippo aiemmin mainitsi, niin tasaisesti on jakautunut tehot pelaajilla..  vajaassa 10p on pari ukkoa ja 10-20p valiin mahtuu 8 pelaajaa.. Mr Flinstone (Suvanto) pitää piikkipaikkaa 17 pisteellä Kimi kiitäjän ja puolustusvoimien (Temen) kanssa.

Spekulaatioita voi jokainen tahollaan harjoittaa, mutta pelataan matsi kerrallaan ja sitten nähdään missä ollaan.

 

päivän kunto:

  • Kimi on löytäny vauhdin
  • Aki on sen kadottanut (mietitään Akille uusi rooli, sillä vauhtia ei varmasti tule lisää tälle kaudelle enää)
  • Osku on parantanut, kuin sika juoksua
  • Teemu on vähän hukassa, mutta annetaan olla. armeija rokottaa
  • Max, mielessään varmaan Ivan Drago, mutta oikeasti lähempänä harry potteria… välillä toimii välillä ei.
  • Jake, hyvä täytemies kolmosketjuun (ehkä onnistuu viimeisissä peleissä)
  • Nilosaari, mies josta on kuoriutunut pehmeiden käsien mestari… saunailtaa odotellessa..:)
  • Manni, kantapää tulehdukset alkaa olla takana, joten pari jalkakynää odotettavissa.
  • Ville, ammatin tuoman kokemuksen vuoksi Ville on ostanut tontin puolustuksesta.. hyvä niin.
  • Tommo, jalkavaivanen peruspakki jolla luotto omiin nousukykyihin on rajaton.
  • Jamo, maaliruiskulla välissä jäänyt ruiskut puhdistamatta ja jää niinsanotusti kuti piippuun. (tarvitaan toimivat vehkeet loppupeleihin)
  • Kai, taisetelua ja kannustusta on kapteenilla vaikka muille jakaa ja senhän kaitsu toimittaa, joka pelissä.. ottakaa mallia kapusta.
  • Jarppi, joukkueelle pelataan ja omat saavutukset nihkeitä, parannettavaa on tulospelissä huomattavasti… lopuun asti.
  • Tommi, uuden aluevaltauksen tuomien tuskien takia pallopelit jääneet  vajaaksi tällä kaudella…. toivotaan tervehtymistä ja paluuta peleihin vielä lopuksi.
  • Jippo, ikiksen oma panvaageni (4d hätä-apu).. Jiposta saadaan vielä kelpo pelimies, kun pannaan Akin kanssa pienelle kuurille.;)

 

JOKKUEENA